Hei.

Olen saanut valmiiksi jonkinlaisen käsikirjoituksen, joka tällä hetkellä pitää sisällään 76 sivua jaettuna kahteen osioon, jotka käsittävät suunnilleen yhtä suuren määrän tekstejä vuoden 2008 molemmin puolin. Vielä en kuitenkaan tiedä mitä aion tuolla tehdä. Kenties on hölmöä ottaa mukaan noinkin vanhaa materiaalia, mutta oman kehitykseni kannalta se tuntuu tärkeältä, joten syleilen mahdollista ulkopuolisen tarkkailijan havainnoimaa hölmöyttä kuin kauan kadoksissa ollutta kaksosta.

Tämän ohella olen tehnyt lähinnä erinäistä ajatustyötä sekä piirtänyt ja maalannut. Yliopisto-opinnot ovat osoittautuneet varsinaiseksi riippakiveksi ja tuntuvat jatkuvasti olevan varsinaisen tekemisen tiellä. Niin paljon kuin (runon) kääntäminen kiinnostaakin, en pysty motivoimaan itseäni suorittamaan loputtomia määriä kielioppi- ja tekstianalyysikursseja, joiden sisältöön enimmäkseen voisin todeta: "katso, miten täällä painittiin yhdentekevien kysymysten äärellä". En voi olla tuntematta haaskaavani aikaani tuijottaessani tekstinpätkiä, joiden päivänselviä ominaisuuksia täytyy ruotia ja leikellä kuin parastakin aivofileetä. Toisaalta tämä myös houkuttelee: miten pienellä vaivalla voisinkaan suoriutua edukseni tuossa joukossa. Lopulta "paras huonoista" ei kuitenkaan ole opettavaisin mahdollinen asema, ja lisäksi, jotten täysin menettäisi uskoani ihmisen kykyyn luoda elämyksiä, koen välttämättömäksi asettua mieluummin aluskasvillisuudeksi rehevimmän sademetsän juureen.

Olen laittanut joitain kuvia uuteen tumblelogiin, mutta en ole vielä päättänyt mikä tuon suunta tulee olemaan tai jatkanko yleensäkään minkään kuvallisen materiaalin keräämistä esille muualle kuin facebookiin. Tässä kuitenkin mariawest.tumblr.com.

Lännen tietämätön

Ovet ja ikkunat ovat auki vähän kaiken käydä -vaikkakaan paras tapa ei sittenkään ole sanoa kaikkeen kyllä, vaikka silläkin tavoin saa kerättyä arvokasta dataa josta myöhemmin pyöritellä jänteviä pullia.

Tulevan lukuvuoden (näissähän sykleissä aika kulkee myös) toiminnoista en vieläkään tiedä mitään, onnenpyörä on yhä käynnissä sikäli kuin siihen edes koskin, ja yllätyssektorin sisältö paljastuu kokonaisuudessaan vasta kuun vaihteessa. Olen nähnyt unia kirjoittamisen ja (kuvankin) luomisen opinnoista.

Lisäksi mietin, pitäisikö tälle blogille tehdä jotain? Pitäisikö tämä pitää pelkkänä tekstialustana? Siirränkö kollaasit ja muun kuvallisen toiminnan täältä veks?

Lännen noita-akka on tänäänkin yhtä ymmällään.

Tässä kuitenkin vielä eräs teksti/kuva.

Tärkeysjärjestyksestä

Eräänä yönä näin unta että kuolin. Hämmästytin, tai enpä oikeastaan, itseni asioilla jotka tärkeysjärjestyksessä tulivat sillä hetkellä mieleeni. Ensimmäinen oli peruskallioni ydin. Toinen oli äitini, joka sattui olemaan paikalla. Kolmantena ajattelin maailmankaikkeutta ja anoin siltä anteeksiantoa, toivoen pääseväni kieppumaan jonnekin kosmisiin vortekseihin muun puolimaterian joukkoon lukuisista virheistäni huolimatta. Miten voisinkaan kuvitella pääseväni yli tai ympäri jostain, mikä olennaisuudessaan ohittaa koko maailmankaikkeuden.

Valveilla ollessani olen sikäli onnekas, että mikään nykyhetkessä ei enää voi naarmuttaa egoani kovin pahasti. Viime aikoina olen ollut niin tyytyväinen, etten ole edes kirjoittanut mitään. Nyt olen taas kääntämässä ajatteluani toiselle kyljelleen ja ottamassa vanhat ja uudemmat koitokset häilymään lähemmäs työmuistini rajapintaa, jotta on jotain, minkä varassa ajatella ja luoda. Tällä kertaa suunnittelen kuitenkin jättäväni ne juuri siihen, sillä olen huomannut että luovuudessa luoviessa elämän muut velvoitteet, virkisteet ja nautinnot lipuvat ohi ilman että todella koskaan koen niitä, ja metafyysiset ilotulitteet pauhaavat niin kovaa, etten näe enkä kuule mitään muuta. Luulisin, että tunnen jo itseni tarpeeksi hyvin pystyäkseni tähän.

tunnelmää

Kokeiltu on sitä ja tätä, käyty vähän jossain (Jandek + Dora Bleu, Ilmiö), tutustuttu tulevaisuuteen (uuden opiskelijan opas), tutustuttu itseen (...), jne. Ajattelin mun toimivaa puhelintain ja mukavaa armeijalaukkuain lämmöllä, puhelin hukkui ja laukku hajosi, siitäs sain, ja siitä ja tästä ja tosta.

Mun tehtävälistalla näyttäis jostain kumman syystä olevan täysin vastenmielisellä lauseella alkava teksti (mitäs otan käskyjä ulkopuolelta), mutta varmaan teen siitä jotain itseäin innostavaa.

Päätäin särkee, siell lienee jotain meneillään.

Aika loppuu! Reivatkaa purjeet!

Ja nyt ongelmaksi muodostuu se, että tekstini on vääntäytynyt uusille urille, joilla ei ole sijaa edellisten joukossa. On siis kiire koota menneet urat ja ojitukset yksiin kansiin (yhdeksi organismiksi) ennen kuin uudemmat virrat vievät leikkijän kokonaan mennessään.

Näin näin

Lähetän itselleni viestejä menneisyydestä (tai sen laitamilta, tai tulevaisuudesta), ja kaikki tuntuvat toistavan samaa - hyväksy se mitä et voi muuttaa, muuta se mitä et voi hyväksyä (ja kaiketi opettele erottamaan ne toisistaan, mutta en tiedä vielä olenko tarpeeksi hyvä noita-akka ja fakiiri harjoittaakseni moista itsereflektiota ainakaan tällä haavaa, tai tälläkään), tai jotain siihen suuntaan, yhtä kaikki mun on toimittava niin kuin on.

vaikuttaa siltä,

että joudun pian kirjoittamaan jostain maan alle haudatusta, pullonmuotoiseen kuiluun sidotusta. Välttelen tätä viimeiseen asti, mutta pakkohan se on, jos ei muuten niin vastenmielisyyden läpikäymiseksi ja siten syrjäyttämiseksi. Haluaisin huutaa ja oksentaa, mutta kurkussa on pala, jonka voisin toki laulaakin pois, jos osaisin. Tietty haluaisin myös ratsastaa koirista isoimmalla, kiivetä tähkäpään torniin, sukeltaa Mariaanien hautaan, matkata aavikolla, jne...

Kaikki on siis kuten ennenkin, mutt ei sinne päinkään.

Jossittelua, voivottelua, haihattelua, jne

Voitte (kaikki kaks) oikeastaan unohtaa tuon elokuvalistani ihan täysin - taisin kuvitella että voisin oikeasti koota jonkinlaisen listauksen unohtamatta siitä jotain oleellista (esimerkiks: The Man Who Cried) tai ottamatta mukaan vähän vähemmänkin merkityksellisiä elokuvia ihan vain sen takia, että nokun, listasin tonkin, ja ton. Sadoittain elokuvia nähneenä sitä saa kaikista näkemistään elokuvista jotain irti, kaikki on katsomisen arvoista, vaikka totta kai jotkut elokuvat ovat sitä enemmän kuin toiset. Jne jne jne. Kyllästytän taas itseänikin.

Kävin ulkona viimeksi viikko sitten - voitte varmaankin päätellä siitä jotain aikaansaavuudestain. Jotain hyötyä kai tästäkin viikosta on ollut, sillä olen katsonut varmaan kahdeksan (hyvää) elokuvaa, tehnyt kaulakoruja, lukenut kirjoja ja tehnyt älykkyystestejä (ja Asperger -testin, taas, koska ilmeisesti tunnen tarvetta muistuttaa itseäni siitä että mulla on lähes varteenotettava tekosyy tehdä jokapäiväisistä asioista todella vaikeita). Olen myös yskinyt ja juonut lakritsijuurta. Aion kyllä piakkoin ihan oikeesti tehdä jotain konkreettistakin. Hauskaa sinänsä, ettei mun tietenkään tarvinnut laittaa tikkua ristiin puhelimeni löytymisenkään suhteen, saan sen nimittäin huomenna tai maanantaina postitse. Oblomovkassa kaikki hyvin.

ps.

jossittelun aatelia

Lähipäivinä mielessä olleita:

menneet, nykyiset ja tulevat ystävät ja rakastajat
menneet, nykyiset ja tulevat elämänvaiheet
musiikin tekeminen erään ystäväni kanssa
kaupungin vaihtaminen erään ystäväni kanssa (mahdollisuus)
erinäiset kuvitteelliset skenaariot siitä, tästä ja tosta
laiskottelun piiristä poistuminen

kuuluminen

Kirjoitin kenties jonkinlaisen manifestin, nähtäväksi jää kelpaako se itselleni tai kellekään muulle. Juuri nyt en kommentoi tämän enempää menestystäni millään elämän osa-alueella, mutta sen voisin todeta, että jossittelun ajan luulisi piakkoin olevan ohi. Universumi koittaa taas töniä mua oikeille raiteille, mutta vähän täytyy vielä päästä villivarsan vikuroimaan, silläkin uhalla että jälleen kerran jään kuin nalli kalliolle, öö allakanlaitaan ja hoo moilaseksi lehdelle soittelemaan.


Ps.

Senkin voisin vielä mainita, että Leonard Cohenin Beautiful Losers on todellakin parasta proosarunoutta (runollista proosaa?) mitä olen koskaan lukenut, edelleenkin. Näin muiden muistutusten ohessa tuntuu sopivalta palauttaa tämäkin mieleen, ei sillä että olisin sitä varsinaisesti missään vaiheessa päässyt unohtamaan.

Sisäänpäin katsominen, ehkä

En osaa vaivautua ottamaan osaa, tämä ajaksi kutsuttu lietevirta matelee tai kiirehtää ohitseni ennen kuin ehdin päättää minkälaisen todellisuustunnelin kautta kokisin sitä. Jos joskus jotain ehtisinkin tehdä, sen arvon voi mitata pölyhiukkasina. Tarkkailen ja teen poimintoja, mutta ajatukseni ovat nopeampia kuin ruumiini, aivoni käyvät muuta kehoa edellä. Haluan tallentaa kaiken, vaikka katoavaisuus on ainoa mikä säilyy. Uskottelen itselleni milloin mitäkin, nostan itseni jalustalle tai tallaan itseni maanrakoon, mutta en sentään usko puheitani. Luulen tarvitsevani jotain uutta, tai kenties jotain vanhaa, joskus maton alle lakaistua tai pois heitettyä, tai jotain mikä on vielä olematonta. Miksi tarvitsisin mitään? Miksi tarvitsisin aineettomia vakuuksia tai korkealta pudotettuja almuja? Kenties kaikkeni antaminen tuntuu tältä, tai kenties en ole antanut mitään. Ketä tarkoitan kun puhun itsestäni? Tämän nahkaisen kuoren alla on kaikilla samanväristä lihaa.

ehdotus asumukseksi

värejä ja väreitä

Ajatus katkeilee. Hankkisinko itselleni sopivan koteloitumistilan metsästä tai puunlatvasta tai merenpohjasta, soisinko itselleni hetken rauhaa tai itsesuggeroitua rauhattomuutta, lähtisinkö litomaan, häipyisinkö, vaihtaisinko maisemaa. Jotain on tekeillä, mutta sen ääriviivat eivät ole vielä piirtyneet, väritän mitä sattuu.

elementaalinen suunnitelma

No, oon päättänyt ottaa elementit haltuuni, joten torstaina aloitan vedellä (vasen) ja tulella (oikea). Täydennän myöhemmin.

Täss ovat ne:

Kiipesin ykskaks vuorelle

Täss on tulos.


Muita uutisia: Suunnittelen jonkinlaista fuusiota mun kaikkien blogien suhteen, en tosin vielä tiedä miten käytännössä toimisin. Luen Leonard Cohenin Kauniita Häviäjiä, ja kävin katsomassa Vukia ja High Placesia (valokuvasin vähän).

Mun ajatuksen kulku on oikein tehokasta ja sujuvaa, mutta en vieläkään varsinaisesti aloita mun suurta luomistyötä, ehkä se täytyy jakaa osiin ja ripotella se usealle eri kentälle, niin tai sitähän kokoajan teenkin. Mulla vain pyörii mielessä jokin täydellinen teos. En välttämättä tee sitä koskaan, eikä se tietenkään haittaa yhtään.

viime aikoina

en ole kirjoittanut yhtäkään runoa, lukenut olen romaaneja, novelleja, artikkeleita, uutisia, en runoja, ajatellut olen kaikkea, ajattelen enimmäkseen englanniksi, käännän lauseita suomesta englanniksi, englannista suomeksi, saksaksi, ruotsiksi, haluan osata kaikkia maailman kieliä, sijoitan itseni aavikolle (taas), ei ole enää yhtään utopiaa, kaikki on ulottuvilla, ymmärrän joka hetki enemmän, ei ole tarvetta kirjoittaa runoa, joka maalaa kuvia mun estetiikantajusta, joka on ennallaan, pyörittelen päässäni valtavaa luomistyötä, jota en vielä aloita, kirjoitan muistiinpanoja ilmakehään, kaikki on hyvin selkeää, kaikki on täysin välitöntä, kaikki soljuu, kaikki virtaa, pyörteitä on yksi, se on. tarkkailen kaikkea, en silti osaa vielä käyttäytyä, homma on tietenkin edelleen kesken, ja saa olla, mulle sopii kaikki.