Jossittelua, voivottelua, haihattelua, jne

Voitte (kaikki kaks) oikeastaan unohtaa tuon elokuvalistani ihan täysin - taisin kuvitella että voisin oikeasti koota jonkinlaisen listauksen unohtamatta siitä jotain oleellista (esimerkiks: The Man Who Cried) tai ottamatta mukaan vähän vähemmänkin merkityksellisiä elokuvia ihan vain sen takia, että nokun, listasin tonkin, ja ton. Sadoittain elokuvia nähneenä sitä saa kaikista näkemistään elokuvista jotain irti, kaikki on katsomisen arvoista, vaikka totta kai jotkut elokuvat ovat sitä enemmän kuin toiset. Jne jne jne. Kyllästytän taas itseänikin.

Kävin ulkona viimeksi viikko sitten - voitte varmaankin päätellä siitä jotain aikaansaavuudestain. Jotain hyötyä kai tästäkin viikosta on ollut, sillä olen katsonut varmaan kahdeksan (hyvää) elokuvaa, tehnyt kaulakoruja, lukenut kirjoja ja tehnyt älykkyystestejä (ja Asperger -testin, taas, koska ilmeisesti tunnen tarvetta muistuttaa itseäni siitä että mulla on lähes varteenotettava tekosyy tehdä jokapäiväisistä asioista todella vaikeita). Olen myös yskinyt ja juonut lakritsijuurta. Aion kyllä piakkoin ihan oikeesti tehdä jotain konkreettistakin. Hauskaa sinänsä, ettei mun tietenkään tarvinnut laittaa tikkua ristiin puhelimeni löytymisenkään suhteen, saan sen nimittäin huomenna tai maanantaina postitse. Oblomovkassa kaikki hyvin.

ps.

jossittelun aatelia

Lähipäivinä mielessä olleita:

menneet, nykyiset ja tulevat ystävät ja rakastajat
menneet, nykyiset ja tulevat elämänvaiheet
musiikin tekeminen erään ystäväni kanssa
kaupungin vaihtaminen erään ystäväni kanssa (mahdollisuus)
erinäiset kuvitteelliset skenaariot siitä, tästä ja tosta
laiskottelun piiristä poistuminen

kuuluminen

Kirjoitin kenties jonkinlaisen manifestin, nähtäväksi jää kelpaako se itselleni tai kellekään muulle. Juuri nyt en kommentoi tämän enempää menestystäni millään elämän osa-alueella, mutta sen voisin todeta, että jossittelun ajan luulisi piakkoin olevan ohi. Universumi koittaa taas töniä mua oikeille raiteille, mutta vähän täytyy vielä päästä villivarsan vikuroimaan, silläkin uhalla että jälleen kerran jään kuin nalli kalliolle, öö allakanlaitaan ja hoo moilaseksi lehdelle soittelemaan.


Ps.

Senkin voisin vielä mainita, että Leonard Cohenin Beautiful Losers on todellakin parasta proosarunoutta (runollista proosaa?) mitä olen koskaan lukenut, edelleenkin. Näin muiden muistutusten ohessa tuntuu sopivalta palauttaa tämäkin mieleen, ei sillä että olisin sitä varsinaisesti missään vaiheessa päässyt unohtamaan.