Korjaus edelliseen

Onnistuin muistuttamaan itseäni (kevyen jutustelunkin avulla) siitä, kuka ja mikä on kaiken todellinen aihe. Voin sanoa ääneen mitä tahansa. Peruskallioni tukee kaikkea mitä teen, eikä sille massiiville lauletuissa lauluissa ole enää katkeruuden kaikuja. Tämän muistettuani jokainen rakkaudesta lausumani säe antaa enemmän kuin ottaa. Ei ole tarkoitus hajoittaa ja hallita tai tulla hajoitetuksi ja hallituksi, vaan vetää yhtä köyttä kaiken sen tragedian kanssa joka tullessaan hyljityksi halvaannuttaa. Mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin itsensä onnelliseksi. Näin teen kunniaa sille jolta olen oppinut mitä rakastaminen merkitsee, ja kutsun lisää rakkautta itseäni kohti.


en usko rakennusten voimaan
en luota kasaan betonia joka seisoo välillämme kuin berliinin  muuri

minun saksani kohoaa sinun saksasi ympärille
halusit sitä tai et

Näin näin

Lähetän itselleni viestejä menneisyydestä (tai sen laitamilta, tai tulevaisuudesta), ja kaikki tuntuvat toistavan samaa - hyväksy se mitä et voi muuttaa, muuta se mitä et voi hyväksyä (ja kaiketi opettele erottamaan ne toisistaan, mutta en tiedä vielä olenko tarpeeksi hyvä noita-akka ja fakiiri harjoittaakseni moista itsereflektiota ainakaan tällä haavaa, tai tälläkään), tai jotain siihen suuntaan, yhtä kaikki mun on toimittava niin kuin on.

Todistus rakkaudesta kulkijaa kohtaan

niele minun turhamaisuuteni
sinä kiertolaiskakara
erämaan villi katkeroitunut ratsastaja
olet kuuma kuin auringon pilkut
olet rikas ja rohkea kuin ruma vanha maharadja

soita minulle huntu jota käyttää kun kuukauden palkka virtaa suonissani
osoita minulle kaapin paikka niin tulen sieltä ulos

rakasta
huoraa
ja juokse alastomana koko paskan läpi

minä saan aamut
sinä juopuneen käpälöinnin jokien varsilla
ja litteän maapallon vihan
kuuletko kuinka nuo talot sortuvat?
se on sinun rakkautesi ääni