Vanha variaatio ajankohtaisesta teemasta

Tässä kuvallisten ja muiden luovain alain ennakkotehtäviä valmistellessani törmäsin muun muassa seuraavanlaiseen muistiinpanoon, joka on teemaltaan ajankohtainen, vaan ei aihepiiriltään (paitsi välillisesti):
 
 

Yksi mahdollisuus on tietysti hankkia lapsi: omistaa elämänsä sille, että yrittää opettaa toista ihmistä omistamaan elämänsä niille asioille, joille olisi itse halunnut omistaa elämänsä. Tästä lähtökohdasta eläminen tarjoaa teoriassa tabula rasan työstettäväksi, mutta on lähes mahdotonta välttää kankaan tahriintuminen omasta tai ulkopuolisesta syystä, jolloin lopputulema olisi sama kuin alkutilanne - tyytymättömyys siihen, mille asioille elämä on omistettu. Yleisesti ottaenkaan ongelman siirtäminen eteenpäin joko huomiselle tai seuraavalle sukupolvelle ei sinänsä ratkaise ongelmaa, vaan ainoastaan pelaa aikaa ja nojaa sen oletuksen varaan, että tuon etukäteen löyhästi asetetun aikamääreen kuluttua ongelman ratkaisuun on käytettävissä aiempaa moninaisemmat välineet.

Hei.

Olen saanut valmiiksi jonkinlaisen käsikirjoituksen, joka tällä hetkellä pitää sisällään 76 sivua jaettuna kahteen osioon, jotka käsittävät suunnilleen yhtä suuren määrän tekstejä vuoden 2008 molemmin puolin. Vielä en kuitenkaan tiedä mitä aion tuolla tehdä. Kenties on hölmöä ottaa mukaan noinkin vanhaa materiaalia, mutta oman kehitykseni kannalta se tuntuu tärkeältä, joten syleilen mahdollista ulkopuolisen tarkkailijan havainnoimaa hölmöyttä kuin kauan kadoksissa ollutta kaksosta.

Tämän ohella olen tehnyt lähinnä erinäistä ajatustyötä sekä piirtänyt ja maalannut. Yliopisto-opinnot ovat osoittautuneet varsinaiseksi riippakiveksi ja tuntuvat jatkuvasti olevan varsinaisen tekemisen tiellä. Niin paljon kuin (runon) kääntäminen kiinnostaakin, en pysty motivoimaan itseäni suorittamaan loputtomia määriä kielioppi- ja tekstianalyysikursseja, joiden sisältöön enimmäkseen voisin todeta: "katso, miten täällä painittiin yhdentekevien kysymysten äärellä". En voi olla tuntematta haaskaavani aikaani tuijottaessani tekstinpätkiä, joiden päivänselviä ominaisuuksia täytyy ruotia ja leikellä kuin parastakin aivofileetä. Toisaalta tämä myös houkuttelee: miten pienellä vaivalla voisinkaan suoriutua edukseni tuossa joukossa. Lopulta "paras huonoista" ei kuitenkaan ole opettavaisin mahdollinen asema, ja lisäksi, jotten täysin menettäisi uskoani ihmisen kykyyn luoda elämyksiä, koen välttämättömäksi asettua mieluummin aluskasvillisuudeksi rehevimmän sademetsän juureen.

Olen laittanut joitain kuvia uuteen tumblelogiin, mutta en ole vielä päättänyt mikä tuon suunta tulee olemaan tai jatkanko yleensäkään minkään kuvallisen materiaalin keräämistä esille muualle kuin facebookiin. Tässä kuitenkin mariawest.tumblr.com.

Lännen tietämätön

Ovet ja ikkunat ovat auki vähän kaiken käydä -vaikkakaan paras tapa ei sittenkään ole sanoa kaikkeen kyllä, vaikka silläkin tavoin saa kerättyä arvokasta dataa josta myöhemmin pyöritellä jänteviä pullia.

Tulevan lukuvuoden (näissähän sykleissä aika kulkee myös) toiminnoista en vieläkään tiedä mitään, onnenpyörä on yhä käynnissä sikäli kuin siihen edes koskin, ja yllätyssektorin sisältö paljastuu kokonaisuudessaan vasta kuun vaihteessa. Olen nähnyt unia kirjoittamisen ja (kuvankin) luomisen opinnoista.

Lisäksi mietin, pitäisikö tälle blogille tehdä jotain? Pitäisikö tämä pitää pelkkänä tekstialustana? Siirränkö kollaasit ja muun kuvallisen toiminnan täältä veks?

Lännen noita-akka on tänäänkin yhtä ymmällään.

Tässä kuitenkin vielä eräs teksti/kuva.

Westiksi tulemisen päivä

Tänä aamuna sain oikean nimeni oveen. Tämä on ensimmäinen kerta elämiseni ja asumiseni historiassa (edellisessä talossa oli vielä laiskempi talonmies kuin täällä). Lisäksi identiteettiäni itseni kaltaisena kudelmana vahvistaa tieto ja odotus tämäniltaisesta esiintymisestä Breathingissä vaikuttavan joukkion jatkeena. Yritin äsken lausua seinälleni kurjinta kurjan kohtalon rakkausrunoani (Tanssi), mutta ääneni sortui ja kyynelkanavissa tapahtui jotain ylimääräistä, joten jätän suosiolla nämä aiheet sivuun. Kaikkea ei voi eikä tarvitse sanoa ääneen.

Tässä eräs teksti joka kuuluu suosikkeihini ja jonka kaivoin tätä iltaa varten esiin jostain digitaalisen pöytälaatikkoni alimmaisista uumenista:

laskettelen luikuria niin taitavasti että hämmästyn joskus itsekin

esimerkki:

oletko koskaan nähnyt susien parittelevan tanssilattialla?

ne jäävät toisiinsa kiinni tuntikausiksi

niin että valomerkin jälkeen puna nousee sivustakatselijoiden kasvoille

paitsi niiden jotka ovat susia itsekin

ironian aikakaudella narrin jumaluus nousee muiden jumaluuksien ohi

ja ilveilijäkettu elää herroiksi lammaslaumojen kasinoilla

tuulikellot soivat tyynelläkin säällä

ja majakat heittäytyvät strobovaloiksi

Näkemiin kolmen kuukauden kuluttua

Olen häivyttämässä ääriviivojani. Parasta on, ettei kukaan huomaa sitä. Voin kirjaimellisesti liueta. Saattaa olla, että jätän jälkeeni jonkin viestin tulkittavaksenne ennen kuin luon nahkani. Tai ehkä koko prosessi tapahtuu niin vaivihkaa etten huomaa sitä itsekään, mikä olisikin tavallaan ihannetilanne. Oleellisinta on, että kevääseen mennessä olen kokonaan toinen.

Virheistä opiskelusta

Virheiden tekemisessä on se hyvä puoli, että yleensä niistä lopulta oppii jotain. Joskus koko prosessin voi käydä läpi pikakelauksella esimerkiksi muutamassa viikossa, jolloin vaarana on toki se, että kaikki tapahtuu niin nopeasti ettei virheistäopiskelija pysy kärryillä omissa opinnoissaan. Siinä tapauksessa kannattaa vielä oppitunnin loputtua kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi ja käydä ne huolella läpi varmistaakseen, että on todella sisäistänyt kaiken oleellisen. Näin opiskelija välttyy tekemästä samoja virheitä uudelleen eikä hänen ole tarpeen käydä samaa kurssia uudelleen seuraavana lukuvuonna, tai milloin ikinä kyseinen kurssi sattuukaan olemaan tarjolla.


P.S

Mulla on muutamakymmen sivua kaikenlaisia hetkosia ylös- ja alaskirjoitettuna, eli en ole täysin levossa ja lamaantunut. Olen myös tehnyt kollaasin, joka ei liity virheiden tekemiseen per se. Ehkä pikemminkin syys-melankoliaan. Nämä kaikki lasken muistiinpanoiksi.

Moi elämä

Oon niin taitava! Huomaatteko miten jopa mun narsistisuudestain potema tuska perustuu sille olettamukselle, että mun narsismini on kaikkien läheisteni elämissä hyvinkin keskeinen asia. Tää naurattaa mua niin paljon että paranin. Vietin myös pitkästä aikaa hauskan humalaillan, pojat laski rullakolla parkkipaikkamme autoliuskaa, jne, muutenkin nauroin niin että mahaan sattui, jne, jne, jne. (Siis viimeaikoina oon viettänyt melko usein viinaa ilman hauskaa, se ei  oo pidemmän päälle kovin toimiva yhdistelmä). Asun tällä hetkellä kahdessa asunnossa, tää on ihan kiva, ei oo kiirettä tavaroiden kanssa. Välimatkaakin on vaan pari korttelia. "Marian erinäisiä juttusia" - laatikosta löytyi myös aika paljon tekstiä jota en oo tullut lukeneeksi vuosikausiin, kaikenlaisii harjoitelmia, ei hullumpaa, ehkä mä innostun taas. Mut joo, uudesta asunnostain saattaa tulla mulle jopa koti, mikä oliskin ensimmäinen sitten lapsuuden, enhän mä nyt missään oo jaksanut asua paria vuotta pidempään. Tunnen tarvetta kirjoittaa suorasukaisemmin, onks se sallittua? Vai kenties jopa suotavaa? Pitääks se tehdä jonkin aliaksen takaa?

Kevätsiivous

Päänsisäisviikonloppu oli monella tapaa hyvin mielenkiintoinen, mieli kiintopisteenä, tms. Perjantaina alkoi vapaan kulttuurin festivaali, jonka jatkoksi vaihdettiin miljöötä ja mä valuin vanhoihin keloihin + toimintoihin, mistä itsellein suivaantuneena ja kunnon pölytystä kaivaten siivosinkin seuraavana yönä aivoni niin maan perusteellisesti. Muistutin onnistuneesti itseäin aika monienkin asiain laidoista, ja mun obsessiot liukeni siihen kosmiseen jätevedenpuhdistamoon, mistä oon joskus aiemminkin maininnut. Mua järjesteltiin uudelleen, pistettiin ojennukseen, höykytettiin ja kyykytettiin, lohdutettiin ja kehuttiin. Ne kaikki asiat joista oon jauhanut monta vuotta (niinku tiedätte) näyttäytyi niin konkreettisina ett mun on vaikea olla tajuamatta niitä enää. Tekosyyt ei oo päteviä.

No, sunnuntaina herättyäni menin jakamaan munkkeja ja kuuntelemaan jos jonkinlaisii esityksii, itse lukaisin vain yhden runon (ruumiintoiminnoista), vaik halusittekin lisää (mulla oli vain pari rakkaus- ja himoitsemisrunoa mukana, ei tuntunu siltä että haluaisin lukea ne). Siitä eteenpäin oon vain ajellut upeella polkupyörälläin (se nauttii siitä), juonut kauniista kahvikupistani milloin mitäkin ja muutenkin tehnyt vaan kaikkea mikä tuntuu oivalliselta ja oikeelta. Kitaraa en oo vielä korjannut, mutta sekin aika koittaa. Kiirehtii ei tarvi. Mulla on rauhallinen olo ja varmuus edelleenkin siitä ett tästä multiversumista ei aika lopu kesken, ja kaikki mikä tulee tehdä, tehdään.

Lähden myös käymään Tanskassa parin viikon kuluttua (pariksi viikoksi), juuri kun mua alkoi innostaa ennenkokemattomalla intensiteetillä meidän Turun parhaiden tyyppien toiminnot. No, ehkä opin erossa olemisestakin. Huomaan kenties kaipaavani paskakaupunkiin, ja palatessani otan haltuun nää joenpientareet ja ojanpohjat. Suunnitelmissa on osallistuu kaikkeen mikä kiinnostaa. WAMissakin on just sopivasti vesiaiheinen näyttely, käyn siellä huomenna tai yli-. Egoani (ihoani) aion sukia ja huoltaa tarpeen, käyttötarkoituksen ja mielihalujeni mukaan, se on erinomainen työkalu tahtoni toteuttamisessa ja lihan karrelle polttamisen välttämisessä. Miten tää lihamassa muka vois toimia ilman näit ihoseinämiä välillämme? Ei varmaan mitenkään näissä olosuhteissa, toisissa sfääreissä varmaan ihan hyvin.

Panoja muistiin

Oon kirjoitellut mentaalisia muistiinpanoja öisin, osa niistä kantaa jotain suurempaakin merkitystä kenties. Minä ja tietokoneeni olemme huolletut ja hyvinvoivat, ja sehän on tärkeintä. Kevät herättelee taas jotain uusia innostuksia ja intressejä, Gdanskissa kävimme siis, mua viehätti sen viiden groszyn estetiikka ja rauniot sekä maalaukset. Suunnittelen taas kaikenlaista, mut en pakota itseäni mihinkään ja lupaan olla pettymättä jos en teekään aivan kaikkea aivan heti.

Oon innoissani kaikesta kuin pieni lapsi, ja sen parempaa suhtautumista kaikkeen en oikein osaa kuvitella. Toki haluan myös rakentaa tästä kaikesta jotain, vaik oikeastaan pelkkä fiilistely voiskin riittää. Oon esimerkiksi nähnyt suosikkejani eli helmiveneitä (nautiluksia), käynyt Kinskin kotitalossa ja kävellyt kotikaupungissani kuin maailman itsekruunattu narrikuningatar. En suostu vähättelemään pienimuotoisten elämysteni arvoa.

Lisäksi oon pitkästä aikaa ihan huumassa Gainsbourgeista:

  

Ja myös Nabokovin Lolitasta ja yleensäkin kaikesta missä ollaan ihania ja keikistellään ja eletään omassa maailmassa. Toisaalta kiinnostaa myös moottoripyörät (niinku aina) ja uiminen (niinku aina) ja kaiken saattaminen tekstiksi (no tääkään ei lopu koskaan).

&hedonismi

Apatia&hedonismi -kombostain on ensinmainittu alkanut pikkuhiljaa karista vek. Teen kyllä asioita, mutta vain nautinnollisia - ennen en meinannut jaksaa tehdä niitäkään. Koetan myös muistuttaa itseäni siitä, että hyvä maku on luovuuden vihollinen, ja siitä miten paljon typerämpää on jättää asiat puolitiehen/tekemättä typeryyttä pelätessään kuin tehdä ne typeryyttään syleillen.

Itseopiskelua

Lingvistiikan, kieliopin ja muun toissijaisen, vain vähän nautintoa tuottavan aineksen sijaan olen keskittynyt katsomaan 20-50-luvuilla tehtyjä kauhuelokuvia (myös mykkiä) ja Häxanin (1922) soittaen taustalla elokuvasta ja mielentilasta riippuen Ulveria, Fever Rayta tai muuta sopivaa. Olen myös piirtänyt (ja samalla sanonut moneen kertaan 'wouh' työni realistisuutta hätkähtäin) ja kirjoittanut jotain. Edelleen kaikki yliopistoon liittyvä käännös- ja kirjoitustyö tuntuu epäoleelliselta, koska se on 'vain opiskelua' - tahkon silti kaikista mainitunlaisista tehtävistä nelosia ja vitosia. Pienen asennemuutoksen avulla voisin muuttaa ne kaikki nelosetkin vitosiksi ja arvostaa edes vähän omaa opiskeluani. Toisaalta muiden asiain opiskelu vie juuri nyt enemmän aikaa (identiteetin muodostamisen, identiteetin hajottamisen ja uudelleenrakentamisen, seksuaalisen viehätysvoiman oikein- ja väärinkäytön ja niiden eroavaisuuksien, ihastumisen ja rakastumisen ja rakastamisen ja viehtymyksen ja himoitsemisen ja yhteenkuuluvuudentunteen eroavaisuuksien, niiden eroavaisuuksien merkityksen ja merkityksettömyyden, gut feelingin, rehellisyyden, hedonismin sovittamisen rehellisyyteen, pelkuruuden sovittamisen rehellisyyteen ja hedonismiin, etc etc).

Kuvat Häxan (1922) ja Vampyr (1932)

ptruu polle

Päätin suunnata vikurointini rippeet johonkin entistä rakentavampaan toimintaan. Pysähtyä en toki aio, vaikka hidastaa kyllä, ainakin joillain saroilla. Joulun aikaan olen hetken yksin ja vapaa aikatauluista, sen ajan voin käyttää itselleni sopivimmalla tavalla. Sitä ennen olisi hyvä, jos jaksaisin kohdistaa kaikki korskuntani opintojani kohti - on hyvin kiinnostavaa miten lukeminen, kirjoittaminen ja jopa kääntäminen alkavat vaikuttaa luotaantyöntäviltä kun niitä tekee opintopisteitä silmälläpitäen. Toisaalta en kyll ole kovin montaa ajatusta uhrannut opintopisteille, lähinnä ne hajottavat vikurointini ovat estäneet täyspäi(väi)sen opiskelun. Oppia osaan kyllä onneksein muutenkin kuin kampuksella, mutta juur nyt lienee kannattavinta keskittyä siihen mitä kursseilla tehdään, etenkin kun suurimmalla osalla käsitellään aiheita joista haluan oikeasti oppia lisää.

Kuvassa valaistumisen kynnyksellä hiekkaa etukavioillaan pöllyttävä hevoinen - hän lienee juuri pysähtynyt.

Viime aikain vikuroinnista

Tän astraalikeisarinnan uudet vaatteet on osoittautuneet osittain vähän kehnon värisiksi, kaikki ei välttämättä oo mennyt ihan oikein, vaikkei kyllä väärinkään. Jaksan ajoittain opiskella, vaikka aina se kiinnostaa. Enimmäkseen oon juoksennellut ja temponut ympäriinsä, viime yönä piilotin runon puun sisään. Tuntuu kyllä siltä että oon jo alkanut laittaa itseäni aisoihin ja suitsiin, tai ainakin suunnittelen harkitsevani sen aikomisen aloittamista. Raajojani särkee, niskani on totaalisen jumissa (melko harvinaista), tää huitelu vaatii veronsa, ja maksan ne kuuliaisesti.

....

Oon tullut käyneeksi asiain edellä, keskellä ja jäljessä, paikkani lienee jossain niiden sivulaitamilla. En varsinaisesti ole ehtinyt syödä (eikä toisaalta ole varaakaan), mikä vaikuttaa ajatustoimintaani vuoroin kiihdyttävästi ja lamauttavasti. Lauantaina vaihdan maisemaa, tai ainaki asuntoa, jos jumal-luut suo. Voi olla että aion tehdä paljon muutakin, siitä lisää ensi numerossa.

&

Olimme myös taideslummissa ja voimme hyvin, runoilin kiroilujen lomassa. Muuten olen jatkanut samaa rataa, tai en.

Oppimisopintojen jatko-opinnoista

Joka kerta kun astun ovesta ulos, näen matkani varrella vähintään kaksi sulkaa maassa, yleensä otan ainakin toisen mukaan. Pyytämättä olen saanut kannustavaa ja myönteistä ja eteenpäin puskevaa palautetta, elämäni joka (toiseen) aspektiin liittyen. Menin yliopistoon neljä vuotta myöhemmin kuin olisin voinut mennä, olen kohtalaisen tyytyväinen, neljässä vuodessa ilman täyspäi(väi)stä opiskelutointa olen tullut opiskelleeksi ja oppineeksi juuri ne asiat, joiden oppiminen ja ymmärrys rakentaa, sortaa ja uudelleenrakentaa suunnilleen kaiken tarpeellisen.

Ego go

Eihän tässä tunne enää mitään syytä olla onnellinen tahi onneton, päissään tahi päätön, surullinen tahi suruton. Olenkin sitten kaikkia samanaikaisesti, enkä oikein mitään. Pakkomielteet väistyvät tieltäin kuin halkaistu meri, ravaan rennosti kuivalla maalla koko matkan, tai ainaki horisonttiin asti.

"Omista" ominaisuuksistaan irtisanoutuminen on kyllä parasta mitä tiedän, sukeltamisen ohella. Tietty sukeltaminen onkin loistava keino irtautua mielestään ja lopusta ruumiistaan, hengittämättä, seisomatta, kävelemättä, istumatta, makaamatta, ja puhumatta. Vesi lienee suosikkini.

Katsottiin tuossa myös Inception, toimi (!).

Flow

tunnelmää

Kokeiltu on sitä ja tätä, käyty vähän jossain (Jandek + Dora Bleu, Ilmiö), tutustuttu tulevaisuuteen (uuden opiskelijan opas), tutustuttu itseen (...), jne. Ajattelin mun toimivaa puhelintain ja mukavaa armeijalaukkuain lämmöllä, puhelin hukkui ja laukku hajosi, siitäs sain, ja siitä ja tästä ja tosta.

Mun tehtävälistalla näyttäis jostain kumman syystä olevan täysin vastenmielisellä lauseella alkava teksti (mitäs otan käskyjä ulkopuolelta), mutta varmaan teen siitä jotain itseäin innostavaa.

Päätäin särkee, siell lienee jotain meneillään.

eräs iltapäivämme