jokin on aina mennyt vikaan

- jokin on on aikaa mennyt vikaan.

paljon tähdellisempää kuin hiuskiehkuroiden olemattomuus sormien välissä on kaiken muunkin muistamisen samalla intensiteetillä kuin kuusitoistavuotiaan karvattoman rintakehän joka nousee ja laskee tajukankaisen hengityksen tahdissa kuin taivaankone.

ei ole mitään tehtävissä tämän onnettomuuden hyvittämiseksi tai hävittämiseksi, ei ole mitään oikeampaa kuin hylätä kaikki ja sillä tavoin saavuttaa kaikki se, mikä kulkee vimmaisina sykäyksinä ympäri sen myrskynsilmän, jossa onnettomuus staattisena lepää.

kaikista pahimmankaan virheen tekeminen täydessä ymmärryksessä ei ole niin traagista kuin virheiden täydellinen väistäminen ymmärtämättä mitä on sivuuttamassa joka hetki, joka ainoa hetki jolloin vastaa mihin tahansa ehdotukseen kieltävästi ja joka ainoa hetki jolloin kääntyy pois kurimuksesta takaisin myrskynsilmään.

on ymmärrettävä olla raahustamatta toinen jalka vallihaudassa, joka erottaa toisistaan ne kuvitteelliset valtakunnat, joiden nimet ovat menneisyys ja nykyisyys, on ymmärrettävä olla odottamatta vastausta metsästä, joka on aikaa sitten kaskettu ja kylvetty täyteen vierasta elämää.

mikään ei ole koskaan mennyt vikaan

- mikään ei ole aikaa mennyt vikaan.

Keuhkot, sormet, keuhkot, jalat, sydän, keuhkot, sormet, tahti, uni, kuolema (arkiloogisen kaivauksen tulos)

Hampaasi ovat likaiset kuin jumalan rakkikoiralla, ja kuitenkin mieleni tekee nielaista kielesi, antaa käsien valua vielä vähän alemmas, olisi runollista nuolla kyrpääsi ja väittää sitä joksikin muuksi, katsoa kun kylkiluusi karisevat pois ja se mitä jää jäljelle on keuhkot, savun täyttämät keuhkot ja 60 000 kilometriä verisuonia. Seis, kaikki seis! On ruokotonta ajatella julkisella paikalla maailmanloppua, pilvet nousevat kapinaan vain silloin kun kukaan ei katso, ja minä olen nähnyt käärmeen luovan nahkansa kuin mies – häpeilemättä ja kuitenkin surullisena.

Maston kaatuessa purjeet jäävät ilmaan ja tuuli kuljettaa sittenkin kotiin,

Soittakaa minulle se korkea nuotti ja panhuilun itku,

Se saa minussa aikaan sellaisen alkukantaisen yksinäisyyden tunteen,

Ja voin taas kaivautua keuhkojesi suojaan, savu tekee sydämestäni raskaan ja päästäni kevyen, jalkani jäävät tänne, ja sormeni, luisevat sormeni, ne saavat sinut tuntemaan olosi oksettavan hyväksi, ja kaikki jatkuu kuten ennenkin, keuhkot, sormet, keuhkot, jalat, sydän, keuhkot, sormet, tahti, uni, kuolema, ja se mikä tekee minut rikkaammaksi kuin äitini, se repii vaatteet yltäni ja sydämet rinnoistani ja näen sen, minkä olen nähnyt niin usein unessani, sinut vastaamassa kysymyksiini yksisarvisen näyistä ja siitä toisesta jonka tiesin olevan kuin kaktuksen piikki, ja jokainen näistä halvauksista tekee minusta enemmän sen, mikä jo syntyessäni tiesin olevani, ja jokainen näistä halvauksista tekee minusta enemmän kuolleen.

Kotisi on lähellä, ja minä vien sinut sinne, mutta silmäni katsovat kieroon ja sormieni lomassa tunnen yhä sormesi, ennen kuin ne muuttuivat kylmiksi ja kasvattivat kynnet.

Korjaus edelliseen

Onnistuin muistuttamaan itseäni (kevyen jutustelunkin avulla) siitä, kuka ja mikä on kaiken todellinen aihe. Voin sanoa ääneen mitä tahansa. Peruskallioni tukee kaikkea mitä teen, eikä sille massiiville lauletuissa lauluissa ole enää katkeruuden kaikuja. Tämän muistettuani jokainen rakkaudesta lausumani säe antaa enemmän kuin ottaa. Ei ole tarkoitus hajoittaa ja hallita tai tulla hajoitetuksi ja hallituksi, vaan vetää yhtä köyttä kaiken sen tragedian kanssa joka tullessaan hyljityksi halvaannuttaa. Mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin itsensä onnelliseksi. Näin teen kunniaa sille jolta olen oppinut mitä rakastaminen merkitsee, ja kutsun lisää rakkautta itseäni kohti.


en usko rakennusten voimaan
en luota kasaan betonia joka seisoo välillämme kuin berliinin  muuri

minun saksani kohoaa sinun saksasi ympärille
halusit sitä tai et