Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

2011/03/23

Paluu tulevaisuuteen

Arkkityyppien kanssa painiskeltuani ja kehoni itsevaltiuden menetettyäni olen vihdoin palannut siihen pisteeseen, jossa olen aina parhaiten viihtynyt. Olen palaamassa ylhäiseen yksinäisyyteen, nousen pohjamudista ja yksinkertaisuuden paskasoista omien kaikkeuksieni ylängöille, joita kansoitan yksin omanarvontuntoni kanssa.

Ihailen niitä raajoja joiden pienikin hipaisu on merkityksekkäämpi kuin 156 orgasmia tyhjänpäiväisyyden syleilyssä. Romantikkona saatan arvostaa tunnetta yli tekojen, loputtomasta hiljaisuudesta vaivoin kuuluva lause kaikuu korvissani pidempään kuin ylisanoin kuorrutetun korulauseiden hyökyaallon pauhu. Romantisoin myös tunnelmia, kokoan aivojeni pöytälaatikkoon galleriaa kauneimmista hetkistä joita mielikuvikseni osaa ilokseni rakentaa, selailen tätä kuva-albumia kuin Louvren näyttelykatalogia, liikutun omasta kekseliäisyydestäni. Näiden hetkien objektiivisesti mitattu arvo saattaa olla pelkkää tomua, mutta synkronisaation aallonharjalla ratsastajalle jokainen hetkeen liittyvä vivahde ja vaikute lisää hetken arvoa vähintään eksponentiaalisesti suhteessa vaikutteiden määrään ja laatuun, rakentaen tomuytimen ympärille kauneimman pyriittipatsaan mitä kuunaan on nähty. Kiillotan kissankultaveistokseni vähintään kerran päivässä, ajoittain siivoan mentaalivarastoni halkeilleista ja pölyttyneistä hetkistä.

2010/06/25

Tuntuuko joskus siltä että on pakko nostaa jalat ylös?

Eräs elämäni kauneimpia hetkiä on edelleen se, kun tulin H:n luokse tilapäishuoneeseen maailman sydämellisimpään mummolaan (jossa edelleen viihdyn vierailulla muutaman viikon vuodessa, paikka on juuri sellainen kuin huhupuheissa, kansantarinoissa, loruissa ja sodanaikaisissa muistelmissa, liikaa suita ruokittava, silti avoin koko suvun ja vähän muidenkin käydä) ja nukahdimme päät vierekkäin lattialla olleelle patjalle. Tähän yhdistyy muistikuva H:n useaan otteeseen toisintamasta hetkestä, jonka hän vietti erään toisen ystävän kanssa, puolivalmiissa talossa remontin ja muuton keskellä, jalat seinää vasten, lattialla maaten, lämminhenkinen jutustelu, muistikuva jonka tunnen jo omakseni. Itse riiputin päätäni sängynlaidalta, hiukset lattiaa viistäen, solmuttoman (pulssittoman, taidettiin sanoa) poninhännän aikaansaamiseksi.

2010/05/23

Kaivauksia



Oon möyrinyt jossain itseyteni pohjamudissa, huomaten että täältä löytyy ihan työstettävissä olevaa maa-ainesta ja metamorfisia kivilajeja, rikkikiisuineen (pyriitteineen) kaikkineen. Ihanaa ja palkitsevaa on tarkastella itsekkyytensä, itsenäisyytensä ja itsepäisyytensä muodostumia ylistämättä tai alistamatta niitä sen kummemmin tai nykyisyyttään ja tulevuuttaan niiden ehdottomiksi jatkeiksi. Henkilökohtaisten pohjamutieni lisäksi oon tietysti työstänyt Pyhää Porttoa, näin kevään ja uusitumisen ja itseni synnyttämisen kunniaksi.

2010/05/05

Minua kiinnostaa: mä

Järjestettyäin tunnisteet nykyiseen muotoonsa tägipilveksi huomaan suosituimman aiheeni olevan minä, mä, itse, meitsi, mikä on tietyllä tapaa suhteellisen huvittavaa siihen nähden, että en koe varsinaisesti roikkuvani missään staattisessa identiteetissä. Tietysti itsereflektio on aina hyödyksi, ja itsen mikrokosmoksen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään makrokosmosta, jne, --- tähän kohtaa meinasin kirjoittaa sanan "mutta", mutta (!) se ei välttämättä ole tarpeen nimenomaan tässä.

Teinä (keinäköhän?) seuraisin kuitenkin imgfaveain , sillä juurikin näinä päivinä sen esteettis-narsistis-transhumanistis-myyttis-metafyysinen kuvavirta on soljunut varsin näyttävästi kohti, no, sitä itteään.

2010/04/29

Opinnoista

Olen lukenut lähinnä englantia ja kirjoittanut lähinnä käännösteorioista. Ajatellut olen lähinnä menneitä, nykyisiä ja tulevia - siinä määrin kuin se on mahdollista. Toivon edelleen, että ehtisin kirjoittaa esseen kaikista mieleeni nousevista asioista, mutta nykyteknologialla se ei valitettavasti ole mahdollista. Koitan opetella uudestaan oppimaan tehokkaasti ja sallimaan itselleni sen nautinnon, jota oppiminen tuottaa.


Tässä vielä kuva jos toinenkin:




2010/04/06

Aika loppuu! Reivatkaa purjeet!

Ja nyt ongelmaksi muodostuu se, että tekstini on vääntäytynyt uusille urille, joilla ei ole sijaa edellisten joukossa. On siis kiire koota menneet urat ja ojitukset yksiin kansiin (yhdeksi organismiksi) ennen kuin uudemmat virrat vievät leikkijän kokonaan mennessään.

2010/03/30

Näin näin

Lähetän itselleni viestejä menneisyydestä (tai sen laitamilta, tai tulevaisuudesta), ja kaikki tuntuvat toistavan samaa - hyväksy se mitä et voi muuttaa, muuta se mitä et voi hyväksyä (ja kaiketi opettele erottamaan ne toisistaan, mutta en tiedä vielä olenko tarpeeksi hyvä noita-akka ja fakiiri harjoittaakseni moista itsereflektiota ainakaan tällä haavaa, tai tälläkään), tai jotain siihen suuntaan, yhtä kaikki mun on toimittava niin kuin on.

2010/02/15

vetreytyneen hengen sukiminen näyttelykuntoon

näiden käänteentekevien päivien kuluessa hengen venyttely on saanut ruumiinikin vetreytymään
ja uusittu rehellisyyteni työntää luotaan kaikki ne apatian kaupparatsut
joiden suonkin luotani työntyvän uuden kasvavan paskamaisuuteni tieltä
katsokaa miten juhlallisesti juovun selväpäisyydestäni!
itsekontrollin illuusio on tänään paras ystäväni
ja se tarjoaa pompöösien maljapuheiden lisäksi tyyntä myrskyn edellä ja jäljessä

suosikkineuroosini kielen päällä pyyhin nurkista muut pakkomielteeni
ja vahingollisimmat kannan olallani kallion taakse ja hautaan maahan
tämä muutos on hyvin ja huolellisesti etukäteen pedattu
ja houkutus perääntyä on olematon
kuinka nautinnollista onkaan riisua pelkuruuden oksennuksenvärinen viitta!
rujo alaston ruumiini astelee ylväästi eteenne kuin riikinkukko

2010/01/31

Uuden aikamatkan laiskanpuoleinen valmistelu

millaisia säkeitä päästääkään suustaan sellainen
joka ei keksi syytä epäillä vainuaan!
koitan tarttua sähköisiin impulsseihini
mutta ne käyvät eri tahtiin kaiken muun kanssa
ja se mitä ennen pelkäsin – todellisuuden repeytyminen
siintää horisontissa kuin el dorado

minun on aloitettava alusta kaikki
mitä en ole koskaan saattanut loppuun
ja lopetettava kaikki
mitä en ole koskaan saattanut alkuun

jos unissani olenkin keskustellut kaikkeuden kanssa
olen kaikesta vain itseni tavannut
ja loput jättänyt oven taakse odottamaan
sankarin matkani crescendoa

Moniulotteinen egonlahoamisfanfaari

ajattelen aikaa yötä myöten
väännän rautalangasta jonkinlaista umpiota ummehtuneisuuteni suojaksi
samalla kun katselen miten ulottuvuudet risteävät ikkunani ulkopuolella
sinä ja sinä ja sinä olette runouden arkkienkeli
ja teidän ominaisuuksienne hehku on kuin sokaiseva laavakruunu

miten lohdullista onkaan ettei aikaa ole olemassa
tai mitään muuta ei ole olemassa kuin aika
minun ei tarvitse huolestua mistään
vaikka ruumiini ja muut egoni osat lahoavat nopeammin kuin ehdin huomatakaan
ja maallisen omaisuuteni arvon voi mitata tomuna

2010/01/29

.....

Jaksaispa joskus tyhjentää muutkin roskakorit kuin sähköpostin.

2010/01/21

Jossittelua, voivottelua, haihattelua, jne

Voitte (kaikki kaks) oikeastaan unohtaa tuon elokuvalistani ihan täysin - taisin kuvitella että voisin oikeasti koota jonkinlaisen listauksen unohtamatta siitä jotain oleellista (esimerkiks: The Man Who Cried) tai ottamatta mukaan vähän vähemmänkin merkityksellisiä elokuvia ihan vain sen takia, että nokun, listasin tonkin, ja ton. Sadoittain elokuvia nähneenä sitä saa kaikista näkemistään elokuvista jotain irti, kaikki on katsomisen arvoista, vaikka totta kai jotkut elokuvat ovat sitä enemmän kuin toiset. Jne jne jne. Kyllästytän taas itseänikin.

Kävin ulkona viimeksi viikko sitten - voitte varmaankin päätellä siitä jotain aikaansaavuudestain. Jotain hyötyä kai tästäkin viikosta on ollut, sillä olen katsonut varmaan kahdeksan (hyvää) elokuvaa, tehnyt kaulakoruja, lukenut kirjoja ja tehnyt älykkyystestejä (ja Asperger -testin, taas, koska ilmeisesti tunnen tarvetta muistuttaa itseäni siitä että mulla on lähes varteenotettava tekosyy tehdä jokapäiväisistä asioista todella vaikeita). Olen myös yskinyt ja juonut lakritsijuurta. Aion kyllä piakkoin ihan oikeesti tehdä jotain konkreettistakin. Hauskaa sinänsä, ettei mun tietenkään tarvinnut laittaa tikkua ristiin puhelimeni löytymisenkään suhteen, saan sen nimittäin huomenna tai maanantaina postitse. Oblomovkassa kaikki hyvin.

ps.

2010/01/14

Tekeminenkö

Hieman taas kädetön olo, ehkä tää auttaa.






2010/01/05

kuva itsestä kenties

ja vielä jotain muuta ajankohtaista ajan kohtausta

Jonkin rajattoman viisauden, jolla on tapana suoda ihmisille opetuksia, suomana, sain jälleen kerran eräänlaisen opetuksen. Kenties olin itse tiedostamattani vaikuttamassa näihin oppimisolosuhteisiin enemmän kuin haluaisin myöntääkään (onhan inhimilliselle tajunnalle luonteenomaista sysätä vastuu, no, kaikesta, jollekin korkeammalle taholle tai suurelle opettajalle), mutta jokatapauksessa läksyni luin, jälleen kerran.

Kadotettuani kaikki tavarani surffailin taas kerran synkronisaatio-onnenkantamoisen aallonharjalla turvallisesti majapaikkaani, mikä, kuten kaikenlaiset tapahtumat yleensä ovat, oli taas hyvinkin pienestä kiinni. Jossittelun ja kauhistelun sijaan nautiskelin siitä, että sain näinkin mahtavan tilaisuuden palauttaa mieleeni materiaalisen omaisuuden arvon, joka on muuten yllättävän pieni. Olinkin jo hyvää vauhtia ollut muuttumassa entistä pahemmaksi materialistiksi, ja antanut periksi kuvitelmalle, että tietynlainen mekko tai tietynlainen ilme kasvoillani muuttaa olemukseni entistä viehättävämmäksi (noita-akkana siis uskoin itsekin omaan glamouriini, magiani kääntyi kohti itseäin, jne, hyvin perustavanlaatuinen sokeutuminen). Tietysti tehtyäni muutamanlaisia päätelmiä (myös muita kuin materiaaliriippuvuuteen liittyviä) ja ymmärrettyäni uudelleen muutaman perusasian, tavarani saapuvat takaisin luokseni lähipäivinä.

Kuitenkin, koska tavakseni on jostain syystä muodostunut taisteleminen tajuamista vastaan, huomaan jo nyt laiskistuvani uudestaan, vaikka juuri totesin tuottavani huomattavasti enemmän onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa itselleni ja lähipiirilleni yksinkertaisesti toimimalla tahtoni mukaan. Tahtoni ei ole epäselvä, mutta usein käytän blur-efektiä sen reunamilla, jotta etenemiseni loppuisi milloin mihinkin kompastuskiveen tai tielle pudotettuun leivänmuruun. Olen siis selvästi pelkuri, jopa niin pelkuri, että vaikka uskallan myöntää sen itselleni, en uskalla ainakaan toistaiseksi tehdä asialle mitään. Tai kenties olen päättänyt olla uskaltamatta. Kenties koen vaikeaksi uskoa, että ihan oikeasti ansaitsisin (sikäli kun ihminen nyt todellisuudessa voi jotain ansaita tai olla ansaitsematta, tai sikäli kuin koko sanalla on mitään todellista merkitystä, sillä sehän perustuu oletukseen siitä, että voimme vertailla omia toimiamme toisten ihmisten toimiin tavalla, joka pätevästi osoittaa, että olemme toimineet joko huonommin tai paremmin kuin "ne") kaiken sen, minkä pystyn itselleni pienen ajatustyöskentelyn ja aktivoinnin avulla hyvinkin helposti hankkimaan. Kenties ongelma siis onkin omanarvontunnossani; joko tunnen itseni liian arvottomaksi osallistumaan maailman tapahtumiin, tai sitten, mikä lienee todennäköisempää, liian arvokkaaksi. Harhaa yhtä kaikki. Vaikka osaankin periaatteessa riisua ajatteluni olettamuksista, käytännön tasolla minulla on tässäkin asiassa vielä paljon opittavaa.

2009/12/07

jossittelun aatelia

Lähipäivinä mielessä olleita:

menneet, nykyiset ja tulevat ystävät ja rakastajat
menneet, nykyiset ja tulevat elämänvaiheet
musiikin tekeminen erään ystäväni kanssa
kaupungin vaihtaminen erään ystäväni kanssa (mahdollisuus)
erinäiset kuvitteelliset skenaariot siitä, tästä ja tosta
laiskottelun piiristä poistuminen

2009/12/01

Saattaa hyvinkin olla, että toisinaan yhä kuvittelen, että sillä mitä haluan tai en halua on jotain tekemistä sen kanssa mitä pitäisi tapahtua tai tulee tapahtumaan.

2009/11/30

Sisäänpäin katsominen, ehkä

En osaa vaivautua ottamaan osaa, tämä ajaksi kutsuttu lietevirta matelee tai kiirehtää ohitseni ennen kuin ehdin päättää minkälaisen todellisuustunnelin kautta kokisin sitä. Jos joskus jotain ehtisinkin tehdä, sen arvon voi mitata pölyhiukkasina. Tarkkailen ja teen poimintoja, mutta ajatukseni ovat nopeampia kuin ruumiini, aivoni käyvät muuta kehoa edellä. Haluan tallentaa kaiken, vaikka katoavaisuus on ainoa mikä säilyy. Uskottelen itselleni milloin mitäkin, nostan itseni jalustalle tai tallaan itseni maanrakoon, mutta en sentään usko puheitani. Luulen tarvitsevani jotain uutta, tai kenties jotain vanhaa, joskus maton alle lakaistua tai pois heitettyä, tai jotain mikä on vielä olematonta. Miksi tarvitsisin mitään? Miksi tarvitsisin aineettomia vakuuksia tai korkealta pudotettuja almuja? Kenties kaikkeni antaminen tuntuu tältä, tai kenties en ole antanut mitään. Ketä tarkoitan kun puhun itsestäni? Tämän nahkaisen kuoren alla on kaikilla samanväristä lihaa.