Kirjoitin kenties jonkinlaisen manifestin, nähtäväksi jää kelpaako se itselleni tai kellekään muulle. Juuri nyt en kommentoi tämän enempää menestystäni millään elämän osa-alueella, mutta sen voisin todeta, että jossittelun ajan luulisi piakkoin olevan ohi. Universumi koittaa taas töniä mua oikeille raiteille, mutta vähän täytyy vielä päästä villivarsan vikuroimaan, silläkin uhalla että jälleen kerran jään kuin nalli kalliolle, öö allakanlaitaan ja hoo moilaseksi lehdelle soittelemaan.
Ps.
Senkin voisin vielä mainita, että Leonard Cohenin Beautiful Losers on todellakin parasta proosarunoutta (runollista proosaa?) mitä olen koskaan lukenut, edelleenkin. Näin muiden muistutusten ohessa tuntuu sopivalta palauttaa tämäkin mieleen, ei sillä että olisin sitä varsinaisesti missään vaiheessa päässyt unohtamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti