Ristiriidasta

Viikonloppu Breathingissä oli hieno ja avartava, edelleen lähetän kiitoksia kaikille, joiden ansiota tämä oli. Nyt konventionaaliseen arkeen palattuani olen entistä tietoisempi siitä iänikuisesta ristiriidasta, joka vallitsee itseni ja välittömän lähipiirini välillä. Juhlallisesti jossain julistin, eri asiaan liittyen, että mieluummin otan ymmärtämättömien vihat niskaani kuin toimin itseäni vastaan, mutta tuskinpa koskaan olen todella elänyt tuon julistuksen mukaisesti. En usko, että olen vieläkään osannut hankkia todellista selkärankaa olla sitä mitä on oltava. Nyt tämä ristiriita on kasvanut niin suureksi että näiden läheisimpien ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan keskusteleminen tuntuu siltä kuin olisin rehtorin kansliassa kuulusteltavana ja minua kohdellaan kuin (avohoitopoti)lasta, joka ei ymmärrä ettei elämästä kuulu nauttia.

Viime yönä olin niin raivoissani tämän asian tiimoilta että kyyneleet kihosivat silmiin. Puristin kädessäni Breathingissä ompelemaani Huutoa (kiitos Anu Halmesmaalle), mikä auttoi jonkin verran. En kuitenkaan saanut raivoltani henkeä joten menin avaamaan ikkunan jolloin pääsinkin seuraamaan hauskaa pikku näytelmää, joka alkoi juhlallisesti pukeutuneen papparaisen ohiraahustuksesta matkalaukkuineen. Herra katsoi vielä kelloaan vakuudeksi siitä, että se tosiaan oli noin kolme yöllä. Seuraavaksi tielle kurvasi auto, jonka sisätilan valossa näin olevan täynnä sanomalehtiä. Meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusin että kyseessä oli postinkantaja, joka istui rauhassa lehtiä lueskellen autossaan noin vartin ennen kuin sitten äkkiä kiireisen näköisenä lähti hoitamaan tointaan. Postinkantaja meni siis kantamaan postejaan vastapäiseen puutaloon, jolloin samaiseen pihaan polkupyöräili tuhannen tuiterissa nuori nainen, joka kaatui ruusupensaaseen juuri kun postimies oli hänen kohdallaan. Postimies kääntyi vielä lähtiessään varmistamaan ettei naiselle käynyt kuinkaan, ja nainen toikkaroi turvallisesti kotiovelleen.

Tähän kaikkeen jotenkin sopivia digitaalis-arkelogisen kaivauksen tuloksia:

 

Kun vähiten sitä osasin odottaa

Aukenivat portit edessäni ja antoivat minulle tien

Jota pitkin olisin voinut kulkea

Jos minulla olisi ollut paremmat kengät jalassani

Ja jos olisin muistanut minne olin matkalla

sekä

Kulkekaa takaisin laulun tietä

Kulkekaa takaisin tuliliemen tietä

Konkistadorit heristävät sormeaan vapaalle kaaokselle

Tämä on lihan ja luun sonetti

joka lauletaan Aamutähden kunniaksi