Herätys

Oon jotenkin ajautunut sellaiseen eriskummalliseen tilanteeseen, että todellisuus läpsii mua avarilla naamaan ja pakottaa heräämään niistä kuvitelmista, jossitteluista ja muista haavemaailmoista joissa mulla on ollut tapana hengailla (nimenomaan roikkua ympäriinsä). Ajatukseni ei enää pyöri niin paljoa sen ympärillä mitä vois olla, mitä mukamas pitäis olla ja miten siihen kaikkeen suhtautua. Voin kyllä edelleen fiilistellä tätä kaikkee, mutta en rakenna mitään pilvilinnoja kenenkään oletettujen ominaisuuksien varaan, vaikka ne keksimäni attribuutit olis kuinka majesteetillisia. Ei oo tarvetta kehitellä monimutkaisia juonikuvioita kuvitteellisen tulevaisuuteni varalle tai miettiä mitä olis pitänyt tehdä viis vuotta sitten tai viime syksynä. Tietysti oon pyrkinyt taistelemaan tätä todellisuutta vastaan ja palaamaan pääni sisälle jossittelemaan ja haihattelemaan, mutta viimepäiväin tapahtumat on avanneet silmäni niin apposelleen, ett ihan häikäisee. Tuntuu että kaikki on ihan hyvin, kun vaan keskityn siihen mitä voin tehdä just nyt, mitä todella tahdon tehdä just nyt. Helppoa ei oo elää päivästä toiseen oikeasti hereillä ja läsnä, mut pakko on, jos meinaa saada ja antaa jotain. Monet käsitykset joita mulla on ollut itseeni ja muihin ihmisiin liittyen on menneet uusiksi, ja tää uus kokonaiskuva vaatii totuttelua, mutta tunnen että tää on rehellisempi ja antoisampi ympäristö ku ne pilvilinnat. En rakenna mitään kenenkään varaan, en kuvittele mitään, en haihattele tai roiku menneissä tai tulevissa, yritän sanoa mitä tarkoitan ja tarkoittaa mitä sanon, pyrin toimimaan tahtoni mukaan, ja olemaan sekoittamatta omaa tahtoani toisten tahtoihin. Tää tarkoittaa itkua ja särkyä ja turpaan ottamista, mut herääminen vaatii kylmää vettä niskaan. Muuten vaan kääntäisin kylkeä ja jatkaisin unia. Koitan nauttia siitä mitä on ja olla voivottelematta sitä mitä ei oo.