P.S.

Nii, näiden mietelmieni saattelemana livuin erääseen kohtaamiseen, joka oli kenties eräänlainen piste iin päälle. Tiesin kyllä ett nää ajatukseni oli sitä loppusilausta vailla, koska oon vaan kertakaikkiaan niin hyvä ratsastamaan synkronisaatiolla, niinku tiedätte. Mutta siis, ehkä unohdin mainita jotain oleellista tossa edellä rakkauksia pohtiessain, vaikka toisaalta en tiedä onko sillä mitään merkitystä kellekään joka tätä lukee. Sen muistin nyt, että joidenkin ihmisten olemassaolon voimakkuus on sitä luokkaa, että se porautuu jonnekin aivojen peruskallion uumeniin, ja siellä pysyy, vaikka kuinka suuren osan sitä kalliota räjäyttäis veks. Ja se on kaikki ihan ok ja hyvä, ja oon tyytyväinen suunnilleen kaikkeen, koska vaikka asiat olis voineet mennä toisinkin, niin ne on nyt menneet näin, ja monet on saaneet elämäänsä monia sellaisia asioita joita eivät olisi välttämättä saaneet jos meidän nuoret egot olis joskus taipuneet ja nöyrtyneet ottamaan riskin.