Edellä esittäytynyt elegia on jo menneen talven lumien alle hautautuneen aiheen loppusilausta ja -sivallusta. Muutenkin kuun vaiheet ja hormonaaliset hyökkäykset on saaneet mut katsomaan ja ajattelemaan kaikkea mikä liittyy rakkauksiin ja himoitsemisiin ja valintoihin. Suurin ongelma rakkauden käsitteessä tuntuu olevan se, että se pitäisi aina kohdistaa yhteen ihmiseen (ns. romanttinen rakkaus). Itse osoitan rakkauslauluni kaikille kaikkeuden osille ja niiden ilmentymille, yksittäisille eleille, ilmeille, käsivarsille tai ajatuksille. Miten yhdellä ihmisyksilöllä voisi olla niin ylivoimaisen paljon enemmän rakastettavia ominaisuuksia kuin kaikilla muilla yhteensä, että rakkauden (tai edes viehtymyksen) voisi kovin pitkäksi aikaa kerrallaan satsata vain siihen? Kaikki suuret rakkauteni ovat olleet puolitiehen jääneitä viehtymyksiä, jotka ovat päässäni paisuneet megalomaanisiin mittasuhteisiin juurikin siksi, että joku on jäänyt kesken tai sanomatta. Tai joo, yksi suuri rakkautein vain muutti muotoaan joksikin toisenlaiseksi kiintymykseksi, josta olen eriytynyt kaikkeni antaneena ja kaiken saaneena, ja tää rakkaus täytti tehtävänsä ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen. On hyvin eriskummallinen ja painostava ajatus, että koko ihmiselämän ajaksi jokaiselle olisi 'varattu' vain yksi ja ainoa oikea vastakappale. Niitä voi olla vaikka kymmeniä, erilaisia ja eri aikoina hallitsevia. Toki hullaantuessaan jostakusta saa helposti päähänsä, että tässä on elämäni ainoa tärkeä kiintopiste, kaikki muut painukoot ikuisiksi ajoiksi veks, mutta aika taas kuluu (mikä on kyllä edelleenkin mielestäni tosi kummallinen sanonta - onko jossain kasa aikaa josta pikkuhiljaa kulutetaan päällimmäiset pois ja lopulta jäljellä on vain murusia?), asioita tapahtuu, kohtaamisia, uusia hullaantumisia, uusien rakkauksien aikoja.
En varsinaisesti tarkoita, etteikö rakkaudella olis mitään sijaa yhtään missään. Rakastaa voi vaikka kaikkea kohtaamaansa, mutta pakko ei ole rakentaa tulevaisuutta tai edes nykyisyyttä yhden viehtymyksen varaan. Viime aikoina oon esimerkiksi rakastanut miehiä noin yleensä - monilla tuntemillani mieshenkilöillä on keskenään samankaltaisia, totaalisen hurmaavia ja outoudessaan kiehtovia piirteitä, joiden tarkkailusta saan valtavasti iloa. Tietysti jotkut yksittäiset henkilöt valtaavat ajoittain enemmän ajatustilaa (ja käytännössä aikaa) kuin toiset, mikä on ihan järkevää ja luonnollista, sillä ihmisen aivokapasiteetti on toki rajallinen (samoin kuin aika, jos nyt niin halutaan ajatella).
Ihmisyys noin yleensä on melkoisen rakastettava tila. Meillä on ruumiit ja kaikkee! Ajatelkaa sitä!
1 kommentti:
Selkeää, innoittavaa, palavaa. Kiitos.
Lähetä kommentti