2014/12/16

(kesäkoira)



(tässä kesällä kirjoittamani teksti, joka koskee kesällä tekemiäni ja ajattelemiani asioita, ja jonka nyt laitan tänne sen löydettyäni, vaikka koenkin suurehkoa vastenmielisyyttä asiaa kohtaan enkä haluaisi sekoittaa tätä omassani tai kenenkään muunkaan mielessä nykyhetkessä tapahtuviin asioihin, jotka kokonaisuutena tekevät mitättömäksi tällaiset surkeudet, jotka eivät ylipäätään ansaitsisi muuttua tekstiksi, mutta tuolloin paremman materiaalin puuttuessa niin pääsi käymään. en väheksy kokemuksia, mutta tosiasia on että jotkut asiat ovat kiinnostavampia ja parempia kuin toiset. suurinta vastenmielisyyttä itselleni tässä tekstissä tuottavat sanavalinnat, jotka olisin mieluusti käyttänyt johonkin muuhun. en voi perua ajatuksiani, joten joudun elämään sen asian kanssa että kirjoitin tämän silloin enkä nyt. mitenköhän toimisi, jos jokaisen julkaisemani tekstin yhteydessä olisi tällainen taustoittava esipuhe. vaikuttaako tämä lukijan ajatuksiin tekstistä? tiedät että pidän tätä tekstiä vastenmielisenä, koska se kertoo väärästä aiheesta. tiedät että kesä kuvottaa. nyt on talvi.)





raskas ruumis valuu vuorotellen verta ja hikeä
                  (niin minunkin, eri tahdissa)
                                  kaappaan niitä kieleni päälle
ja olen hyvinkin kotonani tässä luolassa
taas tässäkin luolassa

kuka tietää kenen aikaan näitä kelloja tulisi säätää
kesäaika on jossain talvella, jne

joinain hetkinä nuo silmätkin ärsyttävät
ja yritän pyörtää ajatusratojani u-käännöksellä takaisin a-pisteeseen vaikka
tiedän että se on niin lähellä mahdotonta kuin mikään tässä maailmassa voi olla

arkiset toimet muuttuvat liian nautinnollisiksi
ylevät toimet liian helpoiksi
lukeminen on taas kirjoittamista ja kuunteleminen puhumista
rauhallisuuteni hermostuttaa vauhkompia molekyylejäni
mutta ei tarpeeksi


kuinka oikeuttaisin itselleni tämänkin liiton
tämän ainoan liiton


ei enempää eikä vähempää kuin loputon kultavirtaus suusta suuhun

2014/03/25

mitä on ylös




Tässä yksi exempel siitä mitä nyt oon tehnyt. Ilmeisesti en jaksa päivittää näitä asioita (kuva-) tänne kovinkaan tiuhaan, joten suosittelen: http://mariawest.tumblr.com

Tekstiasioille ei oo oikein ollut aikaa, tai varmaan olisi, jos pystyisin jotenkin perustelemaan itselleni sen, että 10 vuotta vanhojenkin risukasojen pitäisi nähdä päivänvaloa. Tämä blogi nyt kuitenkin lojukoot täällä, eihän tätä kukaan luekaan joten eipä tämä ketään haittaakaan. Joskus kyllä pyörittelen mielessäni ajatusta, että alkaisin taas kirjoittelemaan tännekin. Toisaalta käytän tumblria joka päivä - en tiedä kuinka fiksua tai kiinnostavaa on roikkua kahdessa alustassa.


2013/06/10

Elämä vs taide?

Kun elää liikaa fyysisessä todellisuudessa, ei tunnu löytyvän aikaa ja tilaa (aika-avaruutta?) oman henkisen todellisuuden ulkoistamiseen esim sanojen, kuvien tai äänen avulla. Yleensä kun on joku, ei ole enää jotain. Kukaan (joku) ei varsinaisesti estä luomista, edes kipu jalassa tai suoranainen kävelykyvyttömyys ei varsinaisesti sano: et voi enää luoda. Päätös on oma, ja syntynee harhaluulosta että jokainen päivä ei ole osa kokonaisuutta, jota elämäksi kutsutaan. Voin kuvitella, että huominen tai ensi vuosi on ihan yhtä hyvä aika luoda jotain kuin tämä hetki, kuvittelen että kyseessä on jokin valintatilanne - elä tänään, luo huomenna. Tosiasiassa 24 tuntia vuorokaudessa riittäisi hyvin sekä elämiseen että luomiseen ja jopa päivittäiseen rakastamiseen. Toivon tajuavani, etten ole niin löysähenkinen, etten pystyisi näihin kaikkiin samanaikaisesti.

2013/03/12

Vanha variaatio ajankohtaisesta teemasta

Tässä kuvallisten ja muiden luovain alain ennakkotehtäviä valmistellessani törmäsin muun muassa seuraavanlaiseen muistiinpanoon, joka on teemaltaan ajankohtainen, vaan ei aihepiiriltään (paitsi välillisesti):
 
 
Yksi mahdollisuus on tietysti hankkia lapsi: omistaa elämänsä sille, että yrittää opettaa toista ihmistä omistamaan elämänsä niille asioille, joille olisi itse halunnut omistaa elämänsä. Tästä lähtökohdasta eläminen tarjoaa teoriassa tabula rasan työstettäväksi, mutta on lähes mahdotonta välttää kankaan tahriintuminen omasta tai ulkopuolisesta syystä, jolloin lopputulema olisi sama kuin alkutilanne - tyytymättömyys siihen, mille asioille elämä on omistettu. Yleisesti ottaenkaan ongelman siirtäminen eteenpäin joko huomiselle tai seuraavalle sukupolvelle ei sinänsä ratkaise ongelmaa, vaan ainoastaan pelaa aikaa ja nojaa sen oletuksen varaan, että tuon etukäteen löyhästi asetetun aikamääreen kuluttua ongelman ratkaisuun on käytettävissä aiempaa moninaisemmat välineet.

2013/02/21

Tilanne

Kumpare kumpareelta hänen ylpeytensä tuntui laskeutuvan lähes inhimilliselle tasolle, jättäen hänet paljaaksi arvostelulle. Toiset katsoivat häntä halveksuen: mikä hänen nenäänsä oikein vaivaa? Kahvilassa ei ollut muita kuin neiti Mapplethorpe ja tämän veli, mutta tuntui kuin koko kaupunki olisi kokoontunut sinne katsomaan häntä.
- Miten aiot jatkaa tästä eteenpäin? kysyi neidin veli katsoen häntä alentuvasti. Miehen silmälasit olivat huurussa, mikä söi hänen uskottavuuttaan ja riisti häneltä oikeuden siihen vahingoniloon, mitä hän oli kuvitellut tuntevansa sillä hetkellä. Kysymykseen ei vastattu muulla kuin irvistyksellä, mikä oli juuri sopivaa miehen arvolle.

Vermuttia nauttien, jos sitä nyt nauttimiseksi voi sanoa, hän mietti miten selviäisi tästä kiusallisesta tilanteesta kunniallisesti. Koko suku oli kauhuissaan hänen puolestaan, ja ystävätkin olivat kaikonneet. Häntä suretti erityisesti ajatus siitä, että hän joutuisi luopumaan ystävästään Höuhöuista, ja rauhallisista hetkistä joita he olivat viettäneet tämän asunnolla sekä siltojen alla jo monien vuosien ajan. Höuhöui oli oikeastaan hänen ainoa todellinen ystävänsä, loput olivat kuin hyeenoja, parveilemassa hänen menestyksensä ympärillä.

Siinä istuessaan hän tuli ajatelleeksi kelloaan. Hän oli säätänyt sen herättämään kello viisi. Hän vilkaisi kahvilan kelloa; se näytti puolta kahdeksaa. Hän mietti, oliko hänen kellonsa lakannut itsekseen soimasta, vai oliko se kenties jatkanut raivostuttavaa pärinäänsä kunnes joku naapureista olisi avannut oven yleisavaimella ja mennyt rikkomaan sen. Hän kuvitteli mielessään isännöitsijän juoksemassa ympäri hänen asuntoaan vasara kädessä, etsimässä kelloa. Se huvitti häntä, ja hän oli tukehtua vermuttiinsa.

Juotuaan vermuttinsa loppuun hän katsahti neiti Mapplethorpeen, joka meni ilmeisen hämilleen tästä katseesta. Neiti oli nähkääs hieman ihastunut häneen, vaikka kumpikaan ei ollut koskaan tätä maininnutkaan. Hän piti neidistä jollain tasolla, mutta tämän jatkuva valittaminen ärsytti häntä suunnattomasti. Neiti Mapplethorpe käyttäytyi kuin vanha kärttyinen sotaleski, haukkui muiden pukeutumista ja huonoja käytöstapoja, ja itse kulki ympäriinsä edellisen sesongin vaatteissa, tökkien ihmisiä kylkeen kävelykepillään. Nainen oli kerrassaan raivostuttava, mutta silti jollain tavalla hän piti tästä. Hän usein ajatteli sen johtuvan tämän kauneudesta, joka teki loukkaavasta käytöksestä pikemminkin oikeutettua kritiikkiä alempiarvoisia kohtaan kuin vanhan eukon katkeraa naljailua, epätoivoista yritystä paikata katkennut lonkkaluu verbaalisella sotimisella kaikkia ja kaikkea vastaan.

Neiti Mapplethorpea ajateltuaan hän viskasi tuhkakupin lattialle ja painui matkoihinsa. Kadut olivat täynnä ihmisiä ja eläimiä, kaikilla tuntui olevan kiire. Häntä ärsytti ihmisten ainainen juoksentelu paikasta toiseen, ikään kuin aika nyt muka voisi loppua kesken. Ja mitä sitten vaikka loppuisikin, silloinhan millään ei enää olisi mitään merkitystä. Hänen kasvojaan kiristi, minkä hän arveli johtuvan tuulesta. Hän poikkesi huvikseen suutarille, vaikka tämä tuskin olisi voinut auttaa häntä korjaamaan tilannetta. Hän keskusteli suutarin kanssa kotvan lumisateesta ja taiteesta.
- Kyllä ne picassot tiedetään, sanoi suutari.

Suutarin kanssa keskusteltuaan hän jatkoi matkaansa, kulki koko kaupungin halki, joen yli, kirkon ohitse ja tunnelin lävitse kunnes saapui meren rantaan. Sinne hän istuutui, ja hänen mielessään kävi takin likaantuminen, mutta hän ei katsonut ajatusta huomionarvoiseksi ja istui hiekalla ajattelen kaikkea muuta kuin takkiaan. Äkkiä hänen huomionsa kiinnitti jokin kirkas välähdys hänen näkökenttänsä rajalla. Hän katsoi tarkemmin, ja näki vesirajassa jotain, mikä muistutti jättikokoista naamiota. Hän nousi ylös ja käveli lähemmäs, ja tarkastellessaan esinettä hän huomasi sen olevan paljon pienempi kuin miltä se aluksi oli näyttänyt. Se oli toteemipaalun osanen, hän oli nähnyt niitä kirjoissa ja unissaan, muttei koskaan ollut koskettanut sellaista. Puusta veistetty eläinhahmo katsoi häntä mietteliään ja ystävällisen näköisenä. Se näytti tarjoavan hänelle sympatiaa. Sitä ei kukaan ollut aikoihin tehnyt.

Hän vilkaisi ympärilleen – oliko joku muukin huomannut eläimen? Hän ei nähnyt ketään. Hän silitteli eläimen puista pintaa, joka tuntui vastaanottavaiselta ja lämpimältä. Miettiessään asiaa hänen mieleensä juolahti, ettei hän ollut koskaan ennen koskettanut mitään näin miellyttävän tuntuista esinettä. Hänen oli saatava tämä mukaansa. Hän katseli uudestaan ympärilleen, tällä kertaa etsien jotain mikä mahdollisesti auttaisi häntä kantamaan eläimen kotiinsa. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään sopivaa. Hän käveli muutaman askeleen tielle päin, ja huomasi siellä kärryt, jotka joku oli jättänyt tienposkeen. Hän otti ne riemastuen mukaansa ja palasi eläimen luo. Hän nosti eläimen kärryihin, ja nostaessaan sitä hän huomasi hämmästyksekseen, että se tuntui hyppäävän ylös ja asettautuvan kärryyn omin neuvoin. Hän hymähti tyytyväisenä ja alkoi kuljettaa kärryä pitkin tietä, läpi tunnelin, ohi kirkon, yli joen ja takaisin kaupunkiin. Hän kulki suutarin ohi ja nosti kättään tervehdykseksi. Suutari näytti hämmästyneeltä. Sen täytyi johtua kärryistä, hän arveli. Hän käveli kahvilaan asti. Neiti Mapplethorpe veljineen oli siellä yhä, istumassa pöydän ääressä juoden jotain. Hän tervehti heitä yhtä iloisesti kuin oli tervehtinyt suutaria. Kärryn hän jätti ovensuuhun.

Neiti Mapplethorpe näytti hullaantuneelta, luullessaan tietenkin hänen tulleen takaisin vain pyytääkseen anteeksi äkillistä lähtöään. Siinä neiti kuitenkin erehtyi. Hän laski hattunsa pöydälle ja kertoi heille löytäneensä jotain. Hän ei kuitenkaan suostunut näyttämään eläintä heille, sillä hän tunsi sen taianomaisuuden kaikkoavan mikäli hän antaisi neidin ja hänen veljensä kaltaisten ihmisten ihastella sitä. Sitten hän jatkoi taas matkaansa, ja kulki päinvastaiseen suuntaan kuin mistä oli tullut. Kärry kolisi iloisesti, ja eläin näytti katselevan ympärilleen suopeasti. Hän oli iloinen löydöstään. Itse asiassa hän ei muistanut koskaan ennen olleensa näin iloinen mistään. Hän uskoi, että toteemieläin toisi ratkaisun hänen tilanteeseensa, ja auttaisi häntä pääsemään uudelleen alkuun. Tuuli tuntui hänen kasvoillaan lempeänä, eikä niitä enää kiristänyt.










2013/02/11

analyysi (syksyinen luonnos jostain, mistä)

"Tyhmyydellä en viitannut runon rakenteeseen vaan enemmänkin sen sisältöön, koska mulle tuli sellainen olo ettei runominä osaa päättää mitään ja jättää siksi kaiken tekemättä. Se on minusta tyhmää."

Kas tässä nimettömän (en pääse kirjautumaan tiliini ja näkemään nimeä) aukea-kommentaattorin analyysi eräästä runominästäni (mä) vuodelta 2007. Analyysi pätee myös maailmanlopun vuonna 2012.

2013/02/07

moi pojat

Olen siis siirtänyt ainakin kollaasi- ja muun kuvatoiminnan enimmäkseen tänne (siis: linkki).

Kirjoitustoiminnan siirsin joksikin aikaa taustalle. Nyt tapahtuu jotain, mutta en tiedä vielä mitä. En toisaalta tiedä tietääkö kukaan koskaan mitä tapahtuu, tai pitäisikö kenenkään tietää mitä tapahtuu, tai tapahtuuko koskaan oikeastaan mitään.

Sikäli kuin en ole päässyt osallistumaan fyysiseen todellisuuteen (olen oma jalkapuoli ratsuni, mitäs mä sanoin), -----. En tiedä miten olisin jatkanut tuotakaan lausetta, mutta alku tuntui tärkeältä.

Tässä yksi lyyrinen leikitelmä lähiajoilta, tää kertoo SIITÄ.

....


Apokalypsin viides ridaaja on kuoreltaan nainen ja hengeltään pomo
kahvihönkäyksellä puhkuu ja puhaltaa tieltään kaikki opression sikalat
ja rakentaa kaksikätisesti tilalle sellaiset noisesonetit että maankuori tärisee innosta ja lopulta huokaisee ilmoille mahtaisat laavarykäykset kosmoksen kupeille

Jostain yllätyksien nurkasta löytynyt riettauksien rikkalapio
on lakaissut tämän nelisilmän ikkunat puhtaiksi ja lahjomattomiksi kuin lapsen mieli
eikä kaikkeuden krumeluurilaitumilla piehtarointia hidasta edes kintereen kenous

Tällä sesongilla astellaan paitsi maanläheisissä myös räiskyvissä sävyissä
eikä ambivalenssille ole tarvetta kun aavikon nomadistakin kuoriutuu tilaisuuden tullen villi bileiden kuningar
- ja kun sanon kuningar, tarkoitan kuningar.


 terveisin mä eli nyt:

2012/10/10

Hei.

Olen saanut valmiiksi jonkinlaisen käsikirjoituksen, joka tällä hetkellä pitää sisällään 76 sivua jaettuna kahteen osioon, jotka käsittävät suunnilleen yhtä suuren määrän tekstejä vuoden 2008 molemmin puolin. Vielä en kuitenkaan tiedä mitä aion tuolla tehdä. Kenties on hölmöä ottaa mukaan noinkin vanhaa materiaalia, mutta oman kehitykseni kannalta se tuntuu tärkeältä, joten syleilen mahdollista ulkopuolisen tarkkailijan havainnoimaa hölmöyttä kuin kauan kadoksissa ollutta kaksosta.

Tämän ohella olen tehnyt lähinnä erinäistä ajatustyötä sekä piirtänyt ja maalannut. Yliopisto-opinnot ovat osoittautuneet varsinaiseksi riippakiveksi ja tuntuvat jatkuvasti olevan varsinaisen tekemisen tiellä. Niin paljon kuin (runon) kääntäminen kiinnostaakin, en pysty motivoimaan itseäni suorittamaan loputtomia määriä kielioppi- ja tekstianalyysikursseja, joiden sisältöön enimmäkseen voisin todeta: "katso, miten täällä painittiin yhdentekevien kysymysten äärellä". En voi olla tuntematta haaskaavani aikaani tuijottaessani tekstinpätkiä, joiden päivänselviä ominaisuuksia täytyy ruotia ja leikellä kuin parastakin aivofileetä. Toisaalta tämä myös houkuttelee: miten pienellä vaivalla voisinkaan suoriutua edukseni tuossa joukossa. Lopulta "paras huonoista" ei kuitenkaan ole opettavaisin mahdollinen asema, ja lisäksi, jotten täysin menettäisi uskoani ihmisen kykyyn luoda elämyksiä, koen välttämättömäksi asettua mieluummin aluskasvillisuudeksi rehevimmän sademetsän juureen.

Olen laittanut joitain kuvia uuteen tumblelogiin, mutta en ole vielä päättänyt mikä tuon suunta tulee olemaan tai jatkanko yleensäkään minkään kuvallisen materiaalin keräämistä esille muualle kuin facebookiin. Tässä kuitenkin mariawest.tumblr.com.