Korjaus edelliseen

Tiedä nyt sitten niiden halkeamien paikkaantumisesta. Olkoot siellä! Kunhan kallio pysyy kasassa niin olkoot siellä. En voi poistaa mitään itsestäni, vaikka siihen olenkin pyrkinyt. Olkoot siellä, ja niin myös kaikki niiden sivurailot. Sammaloitukoot umpeen mutta olkoot siellä. Ehkä sinne sade vielä joskus kunnolla virtaa ja tyhjentää tukokset, niin että kallioni vedenkierto toimii taas ja ehkä se sydänkin vielä joskus lyö. En sitä odota, mutta en myöskään tyrmää ajatusta. En voi elää ilman toivoa tämä asian suhteen, ja sen ymmärsin vasta nyt. On täysin mahdotonta olla onnellinen jos pitää kohtaloaan lukkoonlyötynä. Hyvällä tuurilla elän aktiivista elämää vielä ainakin 40 vuotta, ja niin kauan kuin henkeni pihisee en nakkaa kirvestä kaivoon. Voin saada elämässä kaiken sen mitä tarvitsen, jos vain kuljen sitä kohti enkä jää tuleen makaamaan. En laita kaikkea toivoani yhteen asiaan, vaan rakennan itselleni ikioman elämän niistä riekaleista, mitä ympäriltäni saan kasattua ja tämän elämäni voin yhdistää siihen elämään, joka sen ottaa osakseen. Mikään ei koskaan kuole, mutta kaikki muuttuu jatkuvasti, enkä näe mitään syytä pitää pysyvänä mitään muuta kuin peruskallioni koostumusta, joka sekin elää ajan mukana.