Niin ja näin

Oon tässä muutosvimmassani (muuttovimmassain kans) heittänyt pois suurimman osan, no, kaikesta. Itsessäni on kaks hyvin erilaista puolta joita käyttelen vuorotellen, viime aikoina oon keskittynyt olemaan rennosti ja hauskasti omissa nahoissani ilman esittämisen tarvetta, vai olenko sittenkään? En saa tältä kaikelta meteliltä selvää omasta äänestäni / omista äänistäni, ja yleensäkin kyselen itseltäni aika paljon että hei kuka puhuu nyt. Toisaalta, joo, mun ei välttämättä tarvitse edelleenkään pultata identiteettiäni paikoilleen vaan voin antaa itselleni liikkumavaraa ihan niin paljon kuin lystään. Uskallan myös myöntää itselleni, ettei mun tarvi olla kaikessa paras (onneks, koska en tuu koskaan olemaankaan), eikä edes yhdessä asiassa, eikä mun ole välttämättä mikään pakko suhtautua erityisen kunnianhimoisesti tulevaisuuteeni kääntäjänä. En oo varmaan kahteen vuoteen jaksanut lukea yhtäkään kirjaa loppuun asti, että eiköhän jätetä ne hommat niille joilla kärsivällisyys riittää, mä oon jo iso tyttö ja kehtaan myöntää saavani ajoittain enemmän kiksejä Kaameasta Kankkusesta (no ehkä pienelläkin kirjoitettuna) kuin Kätketystä (todellakin myös pienellä kirjoitettuna). Mysteerien toitottajilla ei just tällä hetkellä oo mun elämässä mitään sijaa, mä nautin ihan rehellisestä hauskanpidosta, kaljankittauksesta, leikinlaskusta ja kikkerinpeluusta. Vielä kun uskaltais lähteä yksin päiväsaikaan ovesta ulos ja sais työpaikan (voitteko kuvitella, mä haluan töihin!) niin voisin jo alkaa elää ihan ihmisiksi. Mä haluan paljon rahaa ja äkkiä, eikä vähiten siks että haluan tatuoituu lisää ja matkustaa.