Käytän 90% ajastani toivoen että voisin kääntää aikaa taaksepäin. Näin tehdessäni kadotan nykyisyyden kokonaan ja tuhoan tulevaisuudestakin suurimman osan. Se mikä on mennyt ei ole välttämättä suorassa solmuttomassa yhteydessä tulevaan, vaikka niin kuvittelenkin. Luulen voivani piirtää suoran viivan menneisyydestä tulevaisuuteen nykyisyyden ohi, mikä on jo lähtökohtaisesti täysin naurettava ja epäkelpo ajatus. Koitan tällä tekstillä muistuttaa jälleen itseäni siitä minkä kerran niin elävästi ymmärsin; pisteestä B ei voi palata takaisin pisteeseen A, ja kaikilla väliasemilla on pysähdyttävä ja otettava kyytiin se mitä on tulossa.
Voi olla että rakennan itselleni väkisin syitä olla onneton, mutta toisaalta en suostu uskomaan etteikö onnettomuuteni olisi aitoa. Kuka päättää mitä kenenkin aivoissa liikkuu? Eivätkö jokaisen haihattelut ja haavekuvat ole aivan yhtä tosia? Onko vallitsevilla fyysisillä olosuhteilla enemmän merkityistä kuin hengen toiminnoilla? Koska henki toimii ruumiista käsin ja kaksi henkeä voi yhdistyä vain kahden ruumiin kautta, niin sanoisin että lopulta kyse on kuitenkin jälleen kerran vain lihan liikkumisesta toisen lihan läheisyydessä. Mikäli tuoksuni tai ajatukseni etovat sinua, ole hyvä ja poistu näyttämöltä. Muussa tapauksessa esitys jatkuu kunnes jompikumpi vetää esiripun alas niin että esiintyjät jäävät sen eri puolille, tai kunnes yleisö keskeyttää esityksen moraalittomana. Esiintyjät itse eivät voi ottaa kantaa moraaliseikkoihin, sillä he voivat tarkastella tarinan kulkua vain sen sisältä käsin, eivätkä siinä maailmassa päde todellisen elämän säännöt. Jos esitys jossain vaiheessa muuttuukin todellisuudeksi, niin hahmojen olemus muuttuu ja he voivat jälleen tarkastella toimintaansa normaaliuden valossa. Tässä tilanteessa kaikki voikin olla aivan toisin kuin nyt. Itse toivoisin saavani joskus selville, miten silloin kävisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti