Oletuksista luopumisesta

Saattaa olla että olen laiska, mutta jossain vaiheessa yleensä kyllästyn kaivelemaan ihmisten kauneinta potentiaalia viisikerroksisen paskapinnoitteen alta. Haluaisin, että ihminen kehittyisi, innostuisi ja uskaltaisi, sen sijaan että roikkuisi kuvitelmissaan siitä, kuka on tai kuka pitäisi olla, mitä kuuluu tehdä, mikä näyttää typerältä (jotenkaan näiden kaikkien oletusten veivaaminen ei tunnu johtavan minkäänlaiseen kyseenalaistamiseen - kuka määrittelee typerän? onko typerää olemassa? miten itse määrittelen typerän? miten typerä sijoittuu entiteetin mahdollisten ominaisuuksien kartalle suhteessa muihin adjektiiveihin?). Saattaa tietenkin olla, että vaadin liikoja, tai että olen itsekin samassa jamassa. Oletusten tekemisen olen tosin osannut dropata lähes kiitettävästi (kiitos mä), ja tyhjänpäiväinen lässytys ei varsinaisesti koskaan oo ollut mun juttu (tai sitten se nimenomaan on, riippunee siitä mitä kukin tykönään haluaa kutsua tyhjänpäiväiseksi lässytykseksi - itse näkisin sen kaikkena sellaisena lihanläpsyttelynä, joka ei edesauta keskustelun osapuolten henkistä kehitystä tavalla tai toisella, ja henkisen kehityksen ja muun hyödyn kukin osanottaja toki määrittelee itse). Oman olemattomuutensa myöntäminen ja näennäisyyksien ohi askeltaminen saattaa olla työlästä, mutta lopussa ihan helvetin iso KIITOS seisoo. Vain kisan sääntöjen ja itse kisan kyseenalaistaminen johtaa siihen, että jokainen suoraksi vedetty kurvi, ojan kautta eteneminen ja polven sijoiltaanmeno on pelkkää voittoa.

Lopuksi haluaisin lähettää rakkaita terveisiä ystävälleni H:lle, joka on tarjonnut henkisesti kehittävää keskusteluseuraa allekirjoittaneelle jo noin vuodesta 1997 (joku voisi väittää, ettei niin nuorena edes osaa keskustella, mutta jokainen pieni ja suuri lapsi tietysti tietää asiain tolan).