ajattelen aikaa yötä myöten
väännän rautalangasta jonkinlaista umpiota ummehtuneisuuteni suojaksi
samalla kun katselen miten ulottuvuudet risteävät ikkunani ulkopuolella
sinä ja sinä ja sinä olette runouden arkkienkeli
ja teidän ominaisuuksienne hehku on kuin sokaiseva laavakruunu
miten lohdullista onkaan ettei aikaa ole olemassa
tai mitään muuta ei ole olemassa kuin aika
minun ei tarvitse huolestua mistään
vaikka ruumiini ja muut egoni osat lahoavat nopeammin kuin ehdin huomatakaan
ja maallisen omaisuuteni arvon voi mitata tomuna
1 kommentti:
kummassakaan tapauksessa se ei lopu
Lähetä kommentti