Jonkin rajattoman viisauden, jolla on tapana suoda ihmisille opetuksia, suomana, sain jälleen kerran eräänlaisen opetuksen. Kenties olin itse tiedostamattani vaikuttamassa näihin oppimisolosuhteisiin enemmän kuin haluaisin myöntääkään (onhan inhimilliselle tajunnalle luonteenomaista sysätä vastuu, no, kaikesta, jollekin korkeammalle taholle tai suurelle opettajalle), mutta jokatapauksessa läksyni luin, jälleen kerran.
Kadotettuani kaikki tavarani surffailin taas kerran synkronisaatio-onnenkantamoisen aallonharjalla turvallisesti majapaikkaani, mikä, kuten kaikenlaiset tapahtumat yleensä ovat, oli taas hyvinkin pienestä kiinni. Jossittelun ja kauhistelun sijaan nautiskelin siitä, että sain näinkin mahtavan tilaisuuden palauttaa mieleeni materiaalisen omaisuuden arvon, joka on muuten yllättävän pieni. Olinkin jo hyvää vauhtia ollut muuttumassa entistä pahemmaksi materialistiksi, ja antanut periksi kuvitelmalle, että tietynlainen mekko tai tietynlainen ilme kasvoillani muuttaa olemukseni entistä viehättävämmäksi (noita-akkana siis uskoin itsekin omaan glamouriini, magiani kääntyi kohti itseäin, jne, hyvin perustavanlaatuinen sokeutuminen). Tietysti tehtyäni muutamanlaisia päätelmiä (myös muita kuin materiaaliriippuvuuteen liittyviä) ja ymmärrettyäni uudelleen muutaman perusasian, tavarani saapuvat takaisin luokseni lähipäivinä.
Kuitenkin, koska tavakseni on jostain syystä muodostunut taisteleminen tajuamista vastaan, huomaan jo nyt laiskistuvani uudestaan, vaikka juuri totesin tuottavani huomattavasti enemmän onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa itselleni ja lähipiirilleni yksinkertaisesti toimimalla tahtoni mukaan. Tahtoni ei ole epäselvä, mutta usein käytän blur-efektiä sen reunamilla, jotta etenemiseni loppuisi milloin mihinkin kompastuskiveen tai tielle pudotettuun leivänmuruun. Olen siis selvästi pelkuri, jopa niin pelkuri, että vaikka uskallan myöntää sen itselleni, en uskalla ainakaan toistaiseksi tehdä asialle mitään. Tai kenties olen päättänyt olla uskaltamatta. Kenties koen vaikeaksi uskoa, että ihan oikeasti ansaitsisin (sikäli kun ihminen nyt todellisuudessa voi jotain ansaita tai olla ansaitsematta, tai sikäli kuin koko sanalla on mitään todellista merkitystä, sillä sehän perustuu oletukseen siitä, että voimme vertailla omia toimiamme toisten ihmisten toimiin tavalla, joka pätevästi osoittaa, että olemme toimineet joko huonommin tai paremmin kuin "ne") kaiken sen, minkä pystyn itselleni pienen ajatustyöskentelyn ja aktivoinnin avulla hyvinkin helposti hankkimaan. Kenties ongelma siis onkin omanarvontunnossani; joko tunnen itseni liian arvottomaksi osallistumaan maailman tapahtumiin, tai sitten, mikä lienee todennäköisempää, liian arvokkaaksi. Harhaa yhtä kaikki. Vaikka osaankin periaatteessa riisua ajatteluni olettamuksista, käytännön tasolla minulla on tässäkin asiassa vielä paljon opittavaa.
1 kommentti:
nautinnäistäkinkirjailuistarunsainspiroiwhat.
Lähetä kommentti