aavikoitunut ratsastaja etsii sydäntään
taivas valuu niskaani kuin märkä ja painava kangaspaholainen soittaa viulua katoilla joilla kukaan ei tanssi
kun kuolema kulkee kaduilla, se valitsee kiertotien
joka kulkee sinun kotisi kautta
elämä ei tarvitse ketään
eikä eläin tarvitse kesyttäjää
minä makaan valuvan taivaan alla
ja minun vuoteeni on kuoleman reitin varrella
mutta miten hitaasti päivät kulkevatkaan ohitseni tällä aavikolla
jonka ainoa keidas olen minä itse
olen kulkenut vain lyhyen matkan
mutta olen väsynyt laahaamaan jalkojani
aurinko saa minut voimaan huonosti
ja pimeys kietoo pitkät sormensa ympärilleni kuin korppikotka
jumalten oksennus ja lähteminen
ihmiset liikkuvat, mutta vain palatakseen kotiinjumalat oksentavat suuhuni
ja minun paikkani on vuoren sisässä
hehkuvan magman keskellä
minä rakastelen varjoja
jotka uskottelevat olevansa ihmisiä
ja aamut puhaltavat niskaani armottomina
aika lähteä on aina
ja sen vuoksi en koskaan lähde
herääminen ja uuden luominen
kaikki mikä kulkee unieni läpion veistetty ennen maailman alkua
minä hengitän vettä
ja olen tekemättä mitään
talot kuiskailevat keskenään samoin kuin puut
mutta ihmiset ovat kuuroja
maailma makaa paikoillaan ja odottaa
en ole vielä kuollut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti