Maria West Matkaa Etelään

Velvollisuus elää

2012-02-07T16:14:00.000+02:00

Olen usein miettinyt, että jos tekee jonkin oivalluksen unessa, vaikuttaako se alitajuisesti valve-elämän toimintaan, vaikka sen olisikin aamuun mennessä unohtanut. Uskon vaikuttavan, ja kaikkihan mitä todeksi uskoo on totta. Viime yönä ymmärsin jotain oleellista sen suhteen, millaisella otteella elämää kuuluu ohjata jotta sen saa kääntymään aina haluamaansa suuntaan. Luulisin että olen harjoittanut kyseistä tekniikkaa jo jonkin aikaa, vaihtelevalla menestyksellä toki. Mielikuva tästä liittyy purjeveneen ruorin käsittelyyn ja purjeiden säätämiseen (usein pelkään näkymättömiä karikkoja niin paljon että kierrän houkuttelevimmatkin saaret, yleensä jääden pyörimään kehää niiden laitamilla ja katselemaan kaihoten kuivaa maata) ja toisaalta myös legopalikoilla rakentamiseen. Rakennetaan malli toivotusta tuloksesta, puhalletaan siihen elämä ja katsotaan kun se alkaa toteuttaa itseään.

Sillä, huijaanko itseäni joka päivä aamusta iltaan ei ole kauheasti merkitystä. Tällä hetkellä keskityn pitämään rattaat pyörimässä, ja niin kauan kuin jaksan veivata jyviä jauhoiksi, pidän ajatukseni työskentelyssä. Välillä toki täytyy hengähtää ja silloin putoan välittömästi kuiluun, ellen keskity leipomaan leipää. Olen päättänyt pakottaa itseni elämään niin kauan kuin olen hengissä.

kuningattaren pukeutuminen

2012-01-24T00:17:00.001+02:00

joka päivä herätessäni pukeudun kuningattaren viittaan
ja joka ilta riisun sen pois kuin naamiaisasun
johon narrit ja yleiset naiset pukeutuvat kerran vuodessa paetakseen olosuhteitaan
joinain päivinä kuitenkin hallitsen aidosti
ja silloin seitsemän valtakuntaani riittävät paremmin kuin hyvin täyttämään jättämäsi tyhjiön
ja kerubikakara portinvartijanani
ja lemmikkikettuni sylissäni kehräten
katson alamaisuuttani tyynesti silmiin
ja näin kuningatar tulee yhdeksi viittansa kanssa
ja näin kuningatar tulee yhdeksi narrin ja yleisen naisen kanssa

silloin mantereeni kaikki armeijat ovat yhdessä linjassa ja kantavat yhtä merkkiä
joka on sama kuin tulen ja jään yhdistyminen

valtaan palaaminen

2012-01-17T12:44:00.001+02:00

palatessani yksinvaltiaaksi
olen jälleen kaikkien marionettiraajojeni langoissa
puhaltamalla kevyesti aavikon hiekkaan
järjestän ominaisuuksieni dyynit uudelleen
niin että maisema on täydellisempi kuin jumalan päänahka

sitä mitä valtakunnassani on tapahtunut kuningattaren apatian aikana
ei voida sivuuttaa pelkällä tiimalasin kääntämisellä
mutta hovin keinottelijoiden teloittaminenkaan
ei auta korottamaan kuningatarkunnan henkistä pääomaa yli oletusarvon

vastaisuudessa ainoat neuvonantajani ovat aineettomia
ja näin hallinnollisten laskelmien virhemarginaali muuttuu olemattomaksi
ja lakikirjojen tulkinnanvaraisuus vaihtuu tositotuuksien kiistattomuuteen

no niin

2012-01-15T16:13:00.001+02:00

nyt on ollut riittävästi sitä kaikkea, mistä olen aiemmin puhunut. villaisella ei asiaa voi painaa, mutta ehkä tästä voi jotain oppia itsereflektion keinoin. selvästikään en tule toimeen pelkästään itseni kanssa ja tarvitsen paljon läheisiä ihmisiä ympärilleni. tulevaisuudessa on jotain innostavaa juuri itseäni varten, mutta siihen menee vielä jonkin aikaa. sitä ennen täytyy oppia elämään vielä paremmin yksin. toisaalta vastustan ajatusta. en usko, että ihmisluonnolle sopii yksin elo. ratkaisuni teen yksin, voimani kumpuaa itsestäni, mutta jotta voisin jakaa voimaani ja keskustella ratkaisuistani, tarvitsen ihmisiä. asuminen yksin ei palkitse samalla tavalla kuin kaksin kumppanin tai ystävän kanssa. yksinoloajaksi minulle riittäisi se aika minkä käytän opiskeluun, työhön ja joihinkin yksin liikkumisiin. olen joskus luullut olevani suurikin yksinäinen susi, mutta toisaalta silloin kotini on ollut täynnä ihmisiä. ahdistun ja kyllästyn erittäin helposti ja nopeasti, ja itseni viihdyttäminen on vaativa tehtävä. helposti alan rakentaa näytelmiä jotka eivät perustu todellisuuteen ja aiheutan sillä tavalla kärsimystä sekä itselleni että muille. tarvitsen ihmisiä, joiden seurassa voin olla rehellinen. tarvitsen kauniimman kodin ja kykyä olla ripustautumatta muihin ihmisiin samalla kun kuitenkin rakastan heitä.

Aika ja saaminen

2012-01-12T17:34:00.000+02:00

Käytän 90% ajastani toivoen että voisin kääntää aikaa taaksepäin. Näin tehdessäni kadotan nykyisyyden kokonaan ja tuhoan tulevaisuudestakin suurimman osan. Se mikä on mennyt ei ole välttämättä suorassa solmuttomassa yhteydessä tulevaan, vaikka niin kuvittelenkin. Luulen voivani piirtää suoran viivan menneisyydestä tulevaisuuteen nykyisyyden ohi, mikä on jo lähtökohtaisesti täysin naurettava ja epäkelpo ajatus. Koitan tällä tekstillä muistuttaa jälleen itseäni siitä minkä kerran niin elävästi ymmärsin; pisteestä B ei voi palata takaisin pisteeseen A, ja kaikilla väliasemilla on pysähdyttävä ja otettava kyytiin se mitä on tulossa.

Voi olla että rakennan itselleni väkisin syitä olla onneton, mutta toisaalta en suostu uskomaan etteikö onnettomuuteni olisi aitoa. Kuka päättää mitä kenenkin aivoissa liikkuu? Eivätkö jokaisen haihattelut ja haavekuvat ole aivan yhtä tosia? Onko vallitsevilla fyysisillä olosuhteilla enemmän merkityistä kuin hengen toiminnoilla? Koska henki toimii ruumiista käsin ja kaksi henkeä voi yhdistyä vain kahden ruumiin kautta, niin sanoisin että lopulta kyse on kuitenkin jälleen kerran vain lihan liikkumisesta toisen lihan läheisyydessä. Mikäli tuoksuni tai ajatukseni etovat sinua, ole hyvä ja poistu näyttämöltä. Muussa tapauksessa esitys jatkuu kunnes jompikumpi vetää esiripun alas niin että esiintyjät jäävät sen eri puolille, tai kunnes yleisö keskeyttää esityksen moraalittomana. Esiintyjät itse eivät voi ottaa kantaa moraaliseikkoihin, sillä he voivat tarkastella tarinan kulkua vain sen sisältä käsin, eivätkä siinä maailmassa päde todellisen elämän säännöt. Jos esitys jossain vaiheessa muuttuukin todellisuudeksi, niin hahmojen olemus muuttuu ja he voivat jälleen tarkastella toimintaansa normaaliuden valossa. Tässä tilanteessa kaikki voikin olla aivan toisin kuin nyt. Itse toivoisin saavani joskus selville, miten silloin kävisi.

2011-12-13T17:36:00.003+02:00

Tartut käsiini kuin ne auttaisivat sinua välttämään painovoiman

Olet oikeilla jäljillä

Tanssi

2011-12-13T17:33:00.003+02:00

Näen pimeyttä kahdesti päivässä ja niiden välillä valonnopeuden

Luistelen näiden kartioiden välistä notkeasti kuin itseään lumoava käärme

ja mitä ikinä sinussa näenkin

onnistun vaatettamaan sen edelliseltä keisarilta lainattuihin säämiskäviittoihin

ja tyrkkäämään käteesi valtikan jota et jaksa kannatella ja joka polttaa nimeni ihoosi

Olen sitonut sinut kiinni ja olen ohjailevinani sinua

mutta itse tunnet kupeidesi voiman kun heittelet minua ympäri areenaa

ja lopulta palaat onnellisena karsinaasi

kätesi ja huulesi vielä taistelun jäljiltä lämpiminä ja hehkuvina kuin aavikko

Kaikki mitä aiot rakentaa tulee vielä sortumaan

Minimum skills

2011-12-06T21:07:00.000+02:00

Löydä terveempi rakkaus
Pujottele kukkivienkin kaktusten limitse
ja opettele ottamaan hittiä sekä ala- että yläkautta
Opettele kaatumaan turvallisesti
ja nousemaan ylös ilman käsiä kahdessa sekunnissa
Pidä itsesi ja ympäristösi puhtaana liasta ja kuolemansynneistä
jotka väijyvät ikkunoidesi ulkopinnoilla sateen piekseminä tomukerrostumina
Älä koskaan sano EI KOSKAAN
Äläkä koskaan sano AINA
sillä tätä aavikkoa ympäröivää tiimalasia käännellään niin usein
että hiekka kääntyy päälaelleen vähintään kerran kuukaudessa
ja maaperän hedelmällisyys saattaa
kiihtyä nollasta sataan
alta aikayksikön
Nämä elämän minimum skillsit opettelemalla
vältät sujuvasti paitsi verenvuodatuksen ja rasitusvammat
myös katsomon pettyneet kohahdukset
ja keltaisen lehdistön riepottelun

Minulla kaikki jo on

2011-12-01T21:56:00.000+02:00

Korjaus edelliseen;

EN PYRI MIHINKÄÄN.

Minulla kaikki jo on se mitä mä kaipaankin. Onnellisuuteen ei tarvita muuta kuin se ettei ole onneton, ja siihen taas riittää se että lopettaa onnettomaksi tekevän ajatustoiminnan. Naurettavaa, eikö.

Oho

2011-11-27T16:29:00.000+02:00

No, huonomminkin voisi olla, mutta niin kyllä toisaalta paremminkin. Tästedes käytän enemmän aikaani pyrkimyksiin kuin jossitteluun. Aika alkaa nyt.

Terveisin Jo Edesmennyt Liioittelun Kuningatar

Sota

2011-11-25T13:19:00.001+02:00

Turun varsinaisen teatterin väki (tai eräs osa väestä) halusi tän suomennettavan laulettavakseen, tein versioni, mikä oli hauskaa, koskapa en ole aiemmin suomentanut mitään laulettavaksi tarkoitettavaa. Teatterilaiset tietysti tekevät tekstillä mitä lystäävät ja lopputulos tulee olemaan varmasti jotain ihan muuta, mutta mitäpä tuosta. Myös Jonimatti teki suomennokseni pohjalta oman version, jonka joskus laulanee jossain.

On sota välillä rikkaan ja köyhän
sota välillä miehen ja naisen
Ne sotivat jotka sanovat: sota on
ja ne jotka sanovat ettei ole

Tule takaisin sotimaan, tule mukaan
Tule takaisin sotimaan, se vasta alkaa

Asun täällä kanssa naisen ja lapsen
mikä jotenkin saa minut varpailleen
Kun nousen hänen sylistään ja hän puhuu mulle lemmestään
vertaan sitä asepalvelukseen

Tule takaisin sotimaan, älä jää lomailemaan
Tule takaisin sotimaan, jottei se meitä loukkaa
Tule takaisin sotimaan, ollaan kaikki varpaillaan

Et siedä sitä mikä oon
vaan suosit herrasmiehen muistoa vaan
mut helppo oli voittaa niin, helppo tahtoos alistaa
en sodasta mä ollut kuullutkaan

Tule takaisin sotimaan, ei syytä nolostua oo
Tule takaisin sotimaan, vielä ehdit avioon

On sota välillä rikkaan ja köyhän
sota välillä miehen ja naisen
Välillä vasemman ja oikean
välillä mustan sekä valkean
ja välillä parillisen ja parittoman

Tule takaisin sotimaan, nosta pieni taakkas
Tule takaisin sotimaan, tasoitetaan vaa'at
Tule takaisin sotimaan, etkö kuule ääntäin

Näkemiin kolmen kuukauden kuluttua

2011-11-22T15:28:00.000+02:00

Olen häivyttämässä ääriviivojani. Parasta on, ettei kukaan huomaa sitä. Voin kirjaimellisesti liueta. Saattaa olla, että jätän jälkeeni jonkin viestin tulkittavaksenne ennen kuin luon nahkani. Tai ehkä koko prosessi tapahtuu niin vaivihkaa etten huomaa sitä itsekään, mikä olisikin tavallaan ihannetilanne. Oleellisinta on, että kevääseen mennessä olen kokonaan toinen.

Onnellisuus mitä sä oot

2011-11-18T15:33:00.000+02:00

Olen onnellinen ilmeisesti siitä syystä että tiedän että voisin olla onnetonkin. Pienet kakunmuruset maistuvat taivaalliselta kun tietää, ettei pääse koskaan kermavaahtoon asti.

yhteenveto

2011-11-08T01:09:00.004+02:00

syleilen mauttomuuttani kuin käärmettä kaulani ympärillä. oletatko etten tiedä miten rakastetaan? kaksi kolmesta miehestä vastaa tunteisiini sellaisina kuin ne esitän, loput ovat erehtyneet laskuissaan.

luikurinlaskettelijain kuningatar on tänäkin päivänä verhoutunut säälittävyyden viittaan ja pitelee kädessään velttoa valtikkaa, vaikka tähän yltäkylläisyyden sangriaan on lisätty juovuttavimmat mikserit jo ensimmäisten juhlien aikaan.

tunteiden kerjäläiset pysykööt kaupunkini muurien ulkopuolella ja muuratkoon silmänsäkin umpeen jotteivät näkisi palatsin orgioita. kylmään kuumuuteen kykenevät konkistadorit astukoot sisään ja pysykööt siellä niin pitkään kuin parhaaksi näkevät, tässä toimistossa ei leimata kellokortteja. ne jotka eivät kuulu kumpienkaan joukkoon asettukoot kaupungin laitamille vartioimaan kuningattaren henkeä ja huolehtimaan liikenteen sujuvuudesta - heidän työpanoksensa on se joka muistetaan vielä seuraavankin hallitsijan aikana.

ps.

vaikka tilanne ei nytkään ole täydellinen, se voisi olla vielä pahempi (ks. yllä), ja joka tapauksessa voin paremmin kuin vuosiin, mistä on kiittäminen suunnilleen samoja asioita kuin huonovointisuudestanikin. kaikeksi onneksi olen kuitenkin elossa ja oman ratsuni ohjaksissa, mikä merkitsee sitä että kaikki ei ole täysin toivotonta. olen edelleenkin kovan luokan liioittelija ja parhaat ideani saan lievässä epätoivon tilassa (kuitenkin niin, että pohjimmiltani tiedän että kaikki on järkeiltävissä takaisin toivon pariin). ennen kuin juoksen aavikolle, aion vielä nauttia siitä mikä nautittavissa on. suunnittelen kuitenkin näyttävää katoamistemppua joka jotenkin maagisesti johdattaisi mut sekä aavikon että veden äärelle, suurkaupungin anonymiteetin kautta yksinäiseksi harrikkanaiseksi ajelemaan päämäärättä halki preerian, tutustumatta enää koskaan yhteenkään ihmiseen sen syvemmin kuin on välttämätöntä.

löytö

2011-10-29T00:38:00.002+03:00

minun jaloissani saattaa yhä olla luut
mutta minä en niitä näe

Virheistä opiskelusta

2011-10-25T02:53:00.001+03:00

Virheiden tekemisessä on se hyvä puoli, että yleensä niistä lopulta oppii jotain. Joskus koko prosessin voi käydä läpi pikakelauksella esimerkiksi muutamassa viikossa, jolloin vaarana on toki se, että kaikki tapahtuu niin nopeasti ettei virheistäopiskelija pysy kärryillä omissa opinnoissaan. Siinä tapauksessa kannattaa vielä oppitunnin loputtua kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi ja käydä ne huolella läpi varmistaakseen, että on todella sisäistänyt kaiken oleellisen. Näin opiskelija välttyy tekemästä samoja virheitä uudelleen eikä hänen ole tarpeen käydä samaa kurssia uudelleen seuraavana lukuvuonna, tai milloin ikinä kyseinen kurssi sattuukaan olemaan tarjolla.

P.S

Mulla on muutamakymmen sivua kaikenlaisia hetkosia ylös- ja alaskirjoitettuna, eli en ole täysin levossa ja lamaantunut. Olen myös tehnyt kollaasin, joka ei liity virheiden tekemiseen per se. Ehkä pikemminkin syys-melankoliaan. Nämä kaikki lasken muistiinpanoiksi.

oodi juottoloille

2011-09-23T18:47:00.000+03:00

juottolat rumentavat kauneimmankin naisen
mutta rumat löytävät niistä kauneutensa
ja patsastelevat auvossaan kuin vähä-älyiset onnettaret
joiden elämänlangat ovat ohuita kuin oljenkorret

syys ja mä

2011-09-22T20:17:00.000+03:00

pölyttyneiden muistikammioideni kautta rakennat tunnelia kaikkeuksieni kohmeloytimeen
miksi tunkeudut syvyyksiini?
palaa takaisin kotisi onkaloihin
älä härnää härnättyä
älä töki muurahaispesääni tikuin joita et ole itse veistänyt

nariseva äänesi kaikuu kammmioissani kuin satakielen laulu
sanojesi merkitykset voivat olla mitä vain
eikä äänesi tavoita järkeäni

toivoisin juoksevani pois tästä kaupungista
ja sinun tavastasi muistuttaa minua olemattomuudestani

~

se miten rakennat oikosulkusi itsepintaisuuteni kangastukseen
saa sinut sädehtimään sellaista valoa
jota en ole nähnyt sitten arkkienkelini laskeutumisen
älä hämmennä tätä keitosta enempää kuin on pakko
sillä minun kulinarismini on loputonta

~

en usko rakennusten voimaan
en luota kasaan betonia joka seisoo välillämme kuin berliinin muuri

minun saksani kohoaa sinun saksasi ympärille
halusit sitä tai et

~

ja sama kuvina:

tässä mä isken silmäni suhun

tässä mä juoksen sua karkuun

tässä me otetaan yhteen

ja täs on tulos

Runoblogi?

2011-09-08T14:42:00.000+03:00

Pitäiskö mun teidän mielestänne jakaa joskus joitain runojakin tässä alunperin runoblogina toimineessa jakokanavassani? Jos ja kun kukaan ei luultavasti vastaa tähän kysymykseen yhtään mitään, pidätän oikeuden jakaa täällä jatkossakin ihan mitä lystään.

Terve taas (ei enää sairas)

2011-09-07T13:41:00.005+03:00

Tässä kollaasi nimeltä Kateless Kate (Holtiton Holtti?), jonka kuroin kasaan Ratatatin soidessa (joka on kuin avaruuslintuin liverrystä ja robottien säveltämiä sinfonioita).

Tissien ja universumin lisäksi oon miettinyt sitä sanontaa, että kun elämä antaa sitruunoita niin silloin kandee tehdä limonaadia. No, mulle elämä on antanut mansikoita, jotka oon tyrkännyt jääkaapin perukoille odottamaan sitä täydellistä herkutteluhetkeä, jota ei koskaan tuu. Lopulta heitän homeiset mansikat roskiin. Tähän on onnekseni tuloillaan muutos, jonka pistinkin jo pyörimään lopettamalla esimerkiks turhan murehtimisen ja ylianalysoinnin. Ne jotka väittävät että moinen on mulle mahdotonta, haistakaa huilu, koska mikään ei oo koskaan ollut mahdotonta yhtään kenellekään. Enkä jaksa hirveästi murehtia sitäkään, että löydänkö koskaan sopivaa kuningasta tälle pikku valtakunnallein, koska pärjään ihan mainiosti yksinvaltiaanakin, ja niin sen kuuluukin olla. Jos joskus tuhoankin kaiken jo alkuunsa, niin ilmeisesti se on ollut tarkoituskin, sillä kuten oon joskus miettinyt, niin tuhoaminen ja luominen ovat hyvin lähellä toisiaan, ja niistä kumpikin on rakastamista ja itsensä laajentamista kehonsa ulkopuolelle, kuten myös uneksiminen (joka on kaiketi enimmäkseen luomista). Kaikki on kaoottisuudessaan hyvin seesteistä, eikä mulla oo mitään syytä epäillä sitä, etteikö mulla olis syytä epäillä itseäni, kun kuvittelen että mulla olis syytä epäillä itseäni.

Tässä vielä kappale kauneinta avaruuskujerrusta:

Täältä tullaan elämä

2011-07-27T00:24:00.000+03:00

Hauskaa, että oon jostain syystä pitänyt itseäni aina(?) enemmän runoilijana kuin prosaistina. Kumpikin termi kuulostaa ällöttävältä ja turhan pompöösiltä kuvaamaan jotain niinkin tavanomaista asiaa ku jutun juuri. Fiktio on siitä harhaanjohtava termi, että siitä saa sen käsityksen että se, toisin kuin fakta, ei ole paikkansapitävää. Runous on yhtälailla tarinankerrontaa kuin proosa, vaikka runoilija pääseekin helpommalla, sillä tarinassa saa ja pitääkin olla enemmän aukkoja kuin kiinteää massaa. Mua on alkanut kyllästyttää korulauseiden kanssa pelailu, koska oon ymmärtänyt pikku hiljaa sen, että mun runoja ei jaksa lukea kukaan. Ketä kiinnostaa lukea sontaa, jonka sisältö olis jokaisen ymmärrettävissä ilman sitä kultakuorrutusta jonka mä oon sen päälle suihkinut? Mun huomiokyvyllä ja ylianalyyttisyydellä on sitä paitsi ihan turha näperrellä abstraktioiden parissa. Alkumerirosvoista, painovoimamiehistä ja kerubikakaroista on helppo kirjoittaa, koska ne ei tarkoita lukijalle muuta kuin verbaalista estetiikkaa (vaikka viimeksi mainittu on täss tapauksessa kirjoittajalle hyvinkin konkreettinen heebo). En missään nimessä tarkoita, että todellisuuteen ei sais lisätä vähän krumeluuria pintaan, mutta just näillä näppäimillä koen tarjoavani itselleni enemmän haastetta alkamalla kirjoittaa rehellisemmin siitä mistä kirjoitankin, eli, no, niinku siis elämästä. Fiktion ja faktan raja on joka tapauksessa ihan vitun häilyvä, kuten varmaan pohjimmiltaan tietää jokainen joka on joskus miettinyt jotain asiaa. Runous tarjoaa vain pieniä murusia ja tulkintoja joistain hyvin minusculeista hetkosista jonkun pikku reppanan elämässä ja kokemusmaailmassa. Vihatkaa vaikka, mutta kaikki dadaistinen hömpötys, tekotaiteelliset postmodernit kokeilut (oh yes i did) jne on pelkkää leikkiä olemisen hiekkalaatikolla. Romaanikin on leikkiä, mutta pidemmälle vietyä. Vähän sama jos maalais vaan pikkuautonsa uudestaan tai rakentais niille kokonaisen kaupungin jossa ajella. Tai en mä tiedä, mua on vaan alkanut kyllästyttää se miten teen kaikki asiat mahdollisimman helpolla. Runojen kirjoittaminen on liian helppoa, siispä se tuntuu turhalta. Tää ei tosin oo mikään uus juttu mulle, kyllä mä nyt vähän aina oon kelannut että runojen kirjoittaminen on sitä mitä teen kun en jaksa kirjoittaa romaaniakaan (tai novelleja, käsikirjoituksia tms). Katotaan vastaanko tähänkään haasteeseeni muulla kuin olankohautuksella tai kyljen kääntämisellä.

P.S edelleenkin suosikkiromaanini on puolittain runokirja (Cohenin Kauniit Häviäjät) että toisaalta oon ehkä vain matkalla ojasta allikkoon, joka tapauksessa pointti on se, että mulla on pitkästä aikaa edes hitunen kunnianhimoa tän asian suhteen enkä vain tyydy latomaan cooleilta kuulostavia termejä peräjälkeen muodostaen jonkin näennäisen mahtipontisen kertomuksen siitä miten yks jätkä veti toista turpaan ja sit me nussittiin jne.

Niin ja näin

2011-07-15T22:25:00.000+03:00

Oon tässä muutosvimmassani (muuttovimmassain kans) heittänyt pois suurimman osan, no, kaikesta. Itsessäni on kaks hyvin erilaista puolta joita käyttelen vuorotellen, viime aikoina oon keskittynyt olemaan rennosti ja hauskasti omissa nahoissani ilman esittämisen tarvetta, vai olenko sittenkään? En saa tältä kaikelta meteliltä selvää omasta äänestäni / omista äänistäni, ja yleensäkin kyselen itseltäni aika paljon että hei kuka puhuu nyt. Toisaalta, joo, mun ei välttämättä tarvitse edelleenkään pultata identiteettiäni paikoilleen vaan voin antaa itselleni liikkumavaraa ihan niin paljon kuin lystään. Uskallan myös myöntää itselleni, ettei mun tarvi olla kaikessa paras (onneks, koska en tuu koskaan olemaankaan), eikä edes yhdessä asiassa, eikä mun ole välttämättä mikään pakko suhtautua erityisen kunnianhimoisesti tulevaisuuteeni kääntäjänä. En oo varmaan kahteen vuoteen jaksanut lukea yhtäkään kirjaa loppuun asti, että eiköhän jätetä ne hommat niille joilla kärsivällisyys riittää, mä oon jo iso tyttö ja kehtaan myöntää saavani ajoittain enemmän kiksejä Kaameasta Kankkusesta (no ehkä pienelläkin kirjoitettuna) kuin Kätketystä (todellakin myös pienellä kirjoitettuna). Mysteerien toitottajilla ei just tällä hetkellä oo mun elämässä mitään sijaa, mä nautin ihan rehellisestä hauskanpidosta, kaljankittauksesta, leikinlaskusta ja kikkerinpeluusta. Vielä kun uskaltais lähteä yksin päiväsaikaan ovesta ulos ja sais työpaikan (voitteko kuvitella, mä haluan töihin!) niin voisin jo alkaa elää ihan ihmisiksi. Mä haluan paljon rahaa ja äkkiä, eikä vähiten siks että haluan tatuoituu lisää ja matkustaa.

Moi elämä

2011-06-21T04:03:00.000+03:00

Oon niin taitava! Huomaatteko miten jopa mun narsistisuudestain potema tuska perustuu sille olettamukselle, että mun narsismini on kaikkien läheisteni elämissä hyvinkin keskeinen asia. Tää naurattaa mua niin paljon että paranin. Vietin myös pitkästä aikaa hauskan humalaillan, pojat laski rullakolla parkkipaikkamme autoliuskaa, jne, muutenkin nauroin niin että mahaan sattui, jne, jne, jne. (Siis viimeaikoina oon viettänyt melko usein viinaa ilman hauskaa, se ei oo pidemmän päälle kovin toimiva yhdistelmä). Asun tällä hetkellä kahdessa asunnossa, tää on ihan kiva, ei oo kiirettä tavaroiden kanssa. Välimatkaakin on vaan pari korttelia. "Marian erinäisiä juttusia" - laatikosta löytyi myös aika paljon tekstiä jota en oo tullut lukeneeksi vuosikausiin, kaikenlaisii harjoitelmia, ei hullumpaa, ehkä mä innostun taas. Mut joo, uudesta asunnostain saattaa tulla mulle jopa koti, mikä oliskin ensimmäinen sitten lapsuuden, enhän mä nyt missään oo jaksanut asua paria vuotta pidempään. Tunnen tarvetta kirjoittaa suorasukaisemmin, onks se sallittua? Vai kenties jopa suotavaa? Pitääks se tehdä jonkin aliaksen takaa?

kaikesta

2011-06-15T20:45:00.000+03:00

Tää kevät ja kesä on olleet täynnänsä enemmän ja vähemmän miellyttäviä retkiä (itseen ja muualle) ja oivalluksia (itsestä ja muusta? eiks niiden raja oo melko häilyvä?). Mun viimeisimmät tempaukset on jotenkin avanneet silmäni ihan uudella tavalla, mun ihmispukuni repeytyy ja sen alta paljastuu jotain niin hirviömäistä, että pelkään sitä itsekin. Se, miten tää hirviöni on jo ehtinyt satuttaa kaikkia muita ympärilläni, on valjennut mulle vasta nyt, ja se miten oon sen avulla tuhonnut itse itseni alkaa niin ikään näyttäytyä mulle yhä raadollisemmin. Aina oon tiennyt, että jotain on vialla, mutta nyt vasta näen selvästi mitä tää on. Tää uus näkökykyni sattuu mun koko päähän ja sydämeen, mutt katsomatta itseäni en voi korjata mitään. Ajattelin että mulla on kaks vaihtoehtoa - jatkaa samaa rataa ja pitää huoli siitä että mun vähäinen loisteliaisuus nousee kammottavuuteni tasolle tai sitten tasoittaa itseni, suitsia ja kuohia tää vauhko ratsu ja valjastaa se jonkin muun kuin sotavaunujen eteen. Nyt näen, että ainoa oikea vaihtoehto on jälkimmäinen, sillä muuten oon hyvää matkaa kaivamassa omaa hautaani, ja sukumme toisena mustana lampaana oon jo nähnyt miten paljon tuhoa se saa aikaan, enkä halua pysyä sen pedon polulla, jonka kaltainen olen. Kaikki tekemäni pienet ja suuret pahuudet painaa olallani kuin synti, ja nyt kun näen omat heikkouteni selvästi, mun on pakko lakata valehtelemasta itselleni. Tää on kammottavin tunne mitä oon koskaan kokenut, tää ihmisen irvikuva joka musta on tullut on ruminta mitä oon eläissäni nähnyt, eikä tätä huuhdota pois millään korulauseilla tai runoelmilla.

Identiteetistä

2011-05-05T03:05:00.000+03:00

Mulla on mahdollisuus olla ihminen jolla on mallinuken pää kirjahyllyssä, joka kannattelee suurempaa määrää kirjoja kuin jaksan lukea. Voin myös olla ihminen joka omistaa hienoja hattuja ja koruja. Näiden lisäksi voin olla ihminen joka ajaa tietynlaisella polkupyörällä ja jolla on ruskeat tai blondit hiukset ja tietynlaiset silmälasit ja omien mieltymystensä mukainen esteettinen ilme. Voin rakentaa identiteettini tän tilpehöörin varaan.

Toisaalta voin myös olla ihminen joka kirjoittaa runoja. Voisin myös olla ihminen joka opiskeli vuoden Kriittisessä Korkeakoulussa, mutta sen sijaan päätin olla ihminen joka jätti sen väliin. Voin olla ihminen joka opiskelee englantia Turun Yliopistossa ja ottaa sivuaineiksi filosofiaa ja luovaa kirjoittamista. Voin olla ihminen jolla on useita samanaikaisia suhteita, tai ihminen joka sitoutuu yhteen asiaan kerrallaan. Voin olla ihminen joka puree kynsiään, tai joka lakkaa kynsiään, tai sekä että. Voisin olla ihminen joka soittaa kitaraa, mutta senkin päätin joskus jättää väliin. Toisaalta missään säännöissä ei sanota, ettenkö voisi yks kaks alkaa olla sellainen ihminen, joka en aiemmin ollut. Voin lisätä tähän ominaisuuksieni pinoon vähän kaikenlaista, mutta en voi varsinaisesti poistaa siitä mitään. Vaikka olisinkin ihminen, joka soittaa kitaraa, olisin myös ihminen, joka oli 23 vuotta soittamatta sitä. Jos menisin Kriittiseen Korkeakouluun, olisin edelleen jättänyt kerran menemättä sinne. Ja jos hiukseni ovatkin nyt ruskeat, olen myös aikoinani ollut blondi.

Mitä tahansa teenkin ja olenkin nyt, se tallentuu loppuelämäkseni tekemisieni ja olemisieni ketjuun (joka voi olla myös kehä, ympyrä, piste, ydin, tai mistä kielikuvasta nyt kukin eniten missäkin yhteydessä tykkää). Siitäkin syystä, ihan vain itseäni (tätä egoa, jonka kautta toteutan ytimessäni olevaa molekyylimagiaa ja mitä muuta sieltä nyt löytyykään) kunnioittaakseni, mun (ja sun) tulis pitää huolta siitä että ne tekemiset, olemiset ja ominaisuudet on sellaisia, joista eteneminen ja joiden muisteleminen tuottaa enemmän tyydytystä ja onnea kuin tyytymättömyyttä ja surkeuden kokemuksia.

Tähänkin blogiin olen kirjoittanut ainakin viidesti alkavani siit (milloin mistäkin) edes toimia rehellisemmin, sanoa mitä tarkoitan ja tarkoittaa mitä sanon. Olenkohan kertaakaan vielä toteuttanut uhkaustani.

Sus siunakkoon

2011-04-29T11:04:00.000+03:00

Kevätsiivous

2011-04-27T01:24:00.002+03:00

Päänsisäisviikonloppu oli monella tapaa hyvin mielenkiintoinen, mieli kiintopisteenä, tms. Perjantaina alkoi vapaan kulttuurin festivaali, jonka jatkoksi vaihdettiin miljöötä ja mä valuin vanhoihin keloihin + toimintoihin, mistä itsellein suivaantuneena ja kunnon pölytystä kaivaten siivosinkin seuraavana yönä aivoni niin maan perusteellisesti. Muistutin onnistuneesti itseäin aika monienkin asiain laidoista, ja mun obsessiot liukeni siihen kosmiseen jätevedenpuhdistamoon, mistä oon joskus aiemminkin maininnut. Mua järjesteltiin uudelleen, pistettiin ojennukseen, höykytettiin ja kyykytettiin, lohdutettiin ja kehuttiin. Ne kaikki asiat joista oon jauhanut monta vuotta (niinku tiedätte) näyttäytyi niin konkreettisina ett mun on vaikea olla tajuamatta niitä enää. Tekosyyt ei oo päteviä.

No, sunnuntaina herättyäni menin jakamaan munkkeja ja kuuntelemaan jos jonkinlaisii esityksii, itse lukaisin vain yhden runon (ruumiintoiminnoista), vaik halusittekin lisää (mulla oli vain pari rakkaus- ja himoitsemisrunoa mukana, ei tuntunu siltä että haluaisin lukea ne). Siitä eteenpäin oon vain ajellut upeella polkupyörälläin (se nauttii siitä), juonut kauniista kahvikupistani milloin mitäkin ja muutenkin tehnyt vaan kaikkea mikä tuntuu oivalliselta ja oikeelta. Kitaraa en oo vielä korjannut, mutta sekin aika koittaa. Kiirehtii ei tarvi. Mulla on rauhallinen olo ja varmuus edelleenkin siitä ett tästä multiversumista ei aika lopu kesken, ja kaikki mikä tulee tehdä, tehdään.

Lähden myös käymään Tanskassa parin viikon kuluttua (pariksi viikoksi), juuri kun mua alkoi innostaa ennenkokemattomalla intensiteetillä meidän Turun parhaiden tyyppien toiminnot. No, ehkä opin erossa olemisestakin. Huomaan kenties kaipaavani paskakaupunkiin, ja palatessani otan haltuun nää joenpientareet ja ojanpohjat. Suunnitelmissa on osallistuu kaikkeen mikä kiinnostaa. WAMissakin on just sopivasti vesiaiheinen näyttely, käyn siellä huomenna tai yli-. Egoani (ihoani) aion sukia ja huoltaa tarpeen, käyttötarkoituksen ja mielihalujeni mukaan, se on erinomainen työkalu tahtoni toteuttamisessa ja lihan karrelle polttamisen välttämisessä. Miten tää lihamassa muka vois toimia ilman näit ihoseinämiä välillämme? Ei varmaan mitenkään näissä olosuhteissa, toisissa sfääreissä varmaan ihan hyvin.

määritteet ja "tosi"

2011-04-13T07:45:00.000+03:00

Miksiköhän mulla on jatkuva tarve määritellä itseäni ulkoisten (kehoni ulkopuolella olevien) elementtien kautta? Kaikesta päätellen tää on melko yleistä ihmisten keskuudessa noin yleensä, ja ilmeisesti aika monilla se toimii ihan hyvin, ja monilla kans ihan surkeesti. Tietoisuus tästä taipumuksesta luonnollisesti auttaa optimoimaan toimintaa kannattavammaksi ja enemmän mielihyvää tuottavaksi, toisin sanoen käytettävissä olevista ulkoisista määritteistä kannattaa valita ne, joiden kautta määriteltävä identiteetti saa mahdollisimman ylevät ja coolit ominaisuudet. En nyt lähde tässä sen tarkemmin erittelemään, minkä nimenomaisten elementtien kautta olen tässä viimeaikoina itseäin määritellyt tai ollut määrittelemättä, mutta sen voin ainakin sanoa että olen tässäkin asiassa palaamassa alkulähteille (mutt en lähtöruutuun, koska tabula rasaksi on vähän vaikee palata), ja se tuntuis kaiketi toimivan.

Aiemmin taisin kuvailla itseäni romantikoksi ja väittää arvostavani jotain tiettyä asiaa enemmän kuin jotain toista. No, toivottavasti ymmärrätte että mitä tahansa kirjoitankin tänne, se on totta vain sillä hetkellä kun sen aivoistani rykäisen. Sama pätee kaikkeen mitä mä tai sä tai kuka tahansa sanoo ääneen missä ja koska tahansa, vaikka oliskin kai hienoa väittää omaavansa jotain ees vähän staattisia ominaisuuksia ja "periaatteita". Tuuliviirinä on hyvää elää, ja kääntötakki on paras takki. En edelleenkään vihkiydy kenenkään totuuteen, en edes omaani, enkä allekirjoita tätäkään todistajanlausuntoa.

tee'elmä

2011-04-01T16:36:00.004+03:00

Jumalainen auringonnousu tyytyväisyyteni vuorenhuippuin takaa.

Sieltä vaan huutelen teillen että whassup hollaaaaa, kuis kulkee luomani kunnan muilla osilla, itse paistattelen tääll kaikkeuden erinomaisuuden lämmössä, tsekkailen elon sirkusta aitiopaikalta jumalan oikealta ja vasemmalta puolelta.

Paluu tulevaisuuteen

2011-03-23T21:31:00.001+02:00

Arkkityyppien kanssa painiskeltuani ja kehoni itsevaltiuden menetettyäni olen vihdoin palannut siihen pisteeseen, jossa olen aina parhaiten viihtynyt. Olen palaamassa ylhäiseen yksinäisyyteen, nousen pohjamudista ja yksinkertaisuuden paskasoista omien kaikkeuksieni ylängöille, joita kansoitan yksin omanarvontuntoni kanssa.

Ihailen niitä raajoja joiden pienikin hipaisu on merkityksekkäämpi kuin 156 orgasmia tyhjänpäiväisyyden syleilyssä. Romantikkona saatan arvostaa tunnetta yli tekojen, loputtomasta hiljaisuudesta vaivoin kuuluva lause kaikuu korvissani pidempään kuin ylisanoin kuorrutetun korulauseiden hyökyaallon pauhu. Romantisoin myös tunnelmia, kokoan aivojeni pöytälaatikkoon galleriaa kauneimmista hetkistä joita mielikuvikseni osaa ilokseni rakentaa, selailen tätä kuva-albumia kuin Louvren näyttelykatalogia, liikutun omasta kekseliäisyydestäni. Näiden hetkien objektiivisesti mitattu arvo saattaa olla pelkkää tomua, mutta synkronisaation aallonharjalla ratsastajalle jokainen hetkeen liittyvä vivahde ja vaikute lisää hetken arvoa vähintään eksponentiaalisesti suhteessa vaikutteiden määrään ja laatuun, rakentaen tomuytimen ympärille kauneimman pyriittipatsaan mitä kuunaan on nähty. Kiillotan kissankultaveistokseni vähintään kerran päivässä, ajoittain siivoan mentaalivarastoni halkeilleista ja pölyttyneistä hetkistä.

ilmoitan itseni

2011-03-23T02:40:00.003+02:00

eteenne astelee karvainen keisarinna jolla on kielilläjuoksijan kädet ja miellyttämistä varten muotoiltu suu

Panoja muistiin

2011-03-19T11:51:00.002+02:00

Oon kirjoitellut mentaalisia muistiinpanoja öisin, osa niistä kantaa jotain suurempaakin merkitystä kenties. Minä ja tietokoneeni olemme huolletut ja hyvinvoivat, ja sehän on tärkeintä. Kevät herättelee taas jotain uusia innostuksia ja intressejä, Gdanskissa kävimme siis, mua viehätti sen viiden groszyn estetiikka ja rauniot sekä maalaukset. Suunnittelen taas kaikenlaista, mut en pakota itseäni mihinkään ja lupaan olla pettymättä jos en teekään aivan kaikkea aivan heti.

Oon innoissani kaikesta kuin pieni lapsi, ja sen parempaa suhtautumista kaikkeen en oikein osaa kuvitella. Toki haluan myös rakentaa tästä kaikesta jotain, vaik oikeastaan pelkkä fiilistely voiskin riittää. Oon esimerkiksi nähnyt suosikkejani eli helmiveneitä (nautiluksia), käynyt Kinskin kotitalossa ja kävellyt kotikaupungissani kuin maailman itsekruunattu narrikuningatar. En suostu vähättelemään pienimuotoisten elämysteni arvoa.

Lisäksi oon pitkästä aikaa ihan huumassa Gainsbourgeista:

Ja myös Nabokovin Lolitasta ja yleensäkin kaikesta missä ollaan ihania ja keikistellään ja eletään omassa maailmassa. Toisaalta kiinnostaa myös moottoripyörät (niinku aina) ja uiminen (niinku aina) ja kaiken saattaminen tekstiksi (no tääkään ei lopu koskaan).

Uninen muistiinpano matkalta

2011-03-15T23:31:00.000+02:00

... Ihmiset jotka maalaa joka hopeareunuksen sisään synkkääkin synkempiä myrskypilviä. Mulle kaikki on hopeaa, platinaa ja kultaa enkä tee eroa narrin kullan eli rikkikiisun ja kuninkaiden kullan välillä. Kokemuksen arvon määrittää kokija, höyhen olkoon lyijyä raskaampi ja öljy ilmaa kevyempää. Vanha kunnon alkemistinen temppu - paskasta kultaa.

Hyvinkin menee

2011-03-08T00:07:00.001+02:00

Oon tässä vaihtamassa pelokkaan aikuisen haarniskaa pelottoman lapsen pellepukuun, tuntuu sopivalta. Asiain väliaikainen luonne luo pikemminkin turvallisuuden kuin turvattomuuden tunnetta, ja apatiani väistyy takaoikealle. Oon hyvässä sovussa itseni ja kaiken muunkin kanssa, ja mieluusti viettäisinkin aikaa pienestä iloitsevien ihmisten seurassa juur nyt. Ikäväksein tunnen sellaista väkeä hyvin vähän, mutta onneks oon itse itseni paras ystävä (joskin myös pahin vihollinen, jos sille päälle satun). Tää on paras kevät naismuistiin, ja voi veljet, täähän on vasta alussa. Riippuvainen olen vain oman itseni mukanaolosta. En soimaa itseäni (tai ketään muutakaan) tekemättä jääneistä asioista tai lausumatta jääneistä sanoista, oletuksenain on että tästä multiversumista ei aika lopu kesken, kaikki mitä tulee tehdä, tehdään.

väsymyksen virtauksia

2011-02-14T16:06:00.000+02:00

Tällä hetkellä jos voisin sulauttaa identiteettini kaikkine tosine ja epätosine (hah hah!) ongelmineen ja päänvaivoineen johonkin universaalin jätevedenpuhdistamon virtauksiin, tekisin sen heti. Voi olla että se onkin täysin mahdollista, mutta juuri nyt olen estynyt tajuamasta miten se käytännössä tehdään. Juuri nyt en halua nähdä yhtään ketään, en halua puhua kenenkään kanssa yhtään mistään, en halua ajatella ketään, en halua ajatella puhetta tai tekoja, mennyttä tai tulevaa. Saattaa olla, että kauan odotettu hermoromahdus kolkuttaa ovellein, nyt kun alan olla tarpeeksi yksin kotona sen käydä peremmälle. Todennäköisesti se on aivan oikein ja hyvä juttu, sillä oikein orkestroitu hermoromahdus yleensä johtaa loisteliaaseen jälleenrakennusprojektiin, ja tavallaan teenkin jo pohjapiirroksia uutta arkkitehtonista suuntaustain varten.

siirtymä apatian laaksoista hedonismin ylängöille

2011-02-13T23:50:00.001+02:00

maailmani loppuu kerran tai kahdesti päivässä

ja käynnistyy aina uudelleen saman virtaviivaisen himosähkökäyrän mukaisesti

leikkimielisen huijariadonikseni häilyessä olympokseni sisäänkäynneillä

raivokkaan naiivina lapsikuninkaana

jonka ylenpalttisena säkenöivä valtikka nostaa kerjäläispojan korkeimmalle valtaistuimelle

mitoitan vuoteeni universumin ääriviivojen mukaan

ja täällä vieraillessanne ette tarvitse muuta kuin raakaa henkistä lihasvoimaa

ja kyvyn esittää roolinne asiaankuuluvalla melodramaattisella tunteellisuudella

jonka johdosta saatte rajoittamattoman käyttöoikeuden vapaa-aikani kummallekin puoliskolle

rauhattoman keskukseni ympärillä arkkityyppien nyrkkitappelut käydään yhtä lailla esityksen kuin hyödyn vuoksi

ja jokaiselle roolille löytyy uusi esittäjä hienovaraisintakin kutsuvaa elettä käyttäen

kaikkivoipanakin jumalkuningattarena tarvitsen ajoittain herättäjäpalvelijaa

joka avatessaan jalkani avaa myös silmäni ja suuni

ja herkän raakalaismaisesti toitottaa totuuksia

jotka toitottajansa tavoin näyttäytyvät lapsellisen mustavalkoisina ja tosina

tämä näennäisen vastuuntuntoinen kerubikakara

lyö ja itkee niin vakuuttavasti että kylmäpäisinkin jääkuningatar halkeaa ja sulaa

ja valuu lopulta ympäröiviin jokiin ja meriin sulautuakseen osaksi universaaleja orgioita

tämä elämä ei tarvitse ketään

eikä eläin tarvitse kesyttäjää

ja siitäkin syystä voin hallita valtakuntaani kaiken rakkauteni tuhovoimalla

ja syöstä tieltäni apatian kolme ritaria ja henkisen velttouden keisarihuoneen

Huoh

2011-02-11T04:38:00.001+02:00

Joskus kotona oleillessani pukeudun kuin olisin lähdössä ulos, rintsikat ja kaikki, jotta oloni olisi vähemmän passiivinen (enemmän aktiivinen) vaikken varsinaisesti tekisikään yhtään mitään. Tää on hyvin tehokas keino lieventää huonoa omaatuntoa esimerkiks siitä, että nukkuu vahingossa koko päivän ja herää puoli tuntia ennen auringonlaskua. Mutta minkä voisin sille, että yöt tälläisinään ei oo mun nukkuma-aikaa, vaikka väsymys onkin lamaannuttava. Ajatteleminen vie yöunet, ainaki väärin ajatteleminen, huomasin taaskin suuren solmukohdan ajatustoiminnassain, se on ollut siellä koko päivän (ja vähän pidempäänkin), jos saan joskus nukahdettua niin luultavimmin uneksin sen veks. Unissa on hyvä uudelleenohjelmoida itseään, jos sen taitaa. Tietysti vaarana on myös ottaa tosissaan omat unikuvansa ja, taas kerran, ihastua ideaaleihin. Tänä aamuna suunnitelmissani on uneksia itseni itsenäiseksi, rennoksi, yksinään onnelliseksi nuoreksi kaunottareksi joka ihastuu ainoastaan ei-inhimillisiin kohteisiin, kuten maisemiin, tekemisiin, hetkiin ja taiteisiin.

Herätys

2011-02-08T02:30:00.000+02:00

Oon jotenkin ajautunut sellaiseen eriskummalliseen tilanteeseen, että todellisuus läpsii mua avarilla naamaan ja pakottaa heräämään niistä kuvitelmista, jossitteluista ja muista haavemaailmoista joissa mulla on ollut tapana hengailla (nimenomaan roikkua ympäriinsä). Ajatukseni ei enää pyöri niin paljoa sen ympärillä mitä vois olla, mitä mukamas pitäis olla ja miten siihen kaikkeen suhtautua. Voin kyllä edelleen fiilistellä tätä kaikkee, mutta en rakenna mitään pilvilinnoja kenenkään oletettujen ominaisuuksien varaan, vaikka ne keksimäni attribuutit olis kuinka majesteetillisia. Ei oo tarvetta kehitellä monimutkaisia juonikuvioita kuvitteellisen tulevaisuuteni varalle tai miettiä mitä olis pitänyt tehdä viis vuotta sitten tai viime syksynä. Tietysti oon pyrkinyt taistelemaan tätä todellisuutta vastaan ja palaamaan pääni sisälle jossittelemaan ja haihattelemaan, mutta viimepäiväin tapahtumat on avanneet silmäni niin apposelleen, ett ihan häikäisee. Tuntuu että kaikki on ihan hyvin, kun vaan keskityn siihen mitä voin tehdä just nyt, mitä todella tahdon tehdä just nyt. Helppoa ei oo elää päivästä toiseen oikeasti hereillä ja läsnä, mut pakko on, jos meinaa saada ja antaa jotain. Monet käsitykset joita mulla on ollut itseeni ja muihin ihmisiin liittyen on menneet uusiksi, ja tää uus kokonaiskuva vaatii totuttelua, mutta tunnen että tää on rehellisempi ja antoisampi ympäristö ku ne pilvilinnat. En rakenna mitään kenenkään varaan, en kuvittele mitään, en haihattele tai roiku menneissä tai tulevissa, yritän sanoa mitä tarkoitan ja tarkoittaa mitä sanon, pyrin toimimaan tahtoni mukaan, ja olemaan sekoittamatta omaa tahtoani toisten tahtoihin. Tää tarkoittaa itkua ja särkyä ja turpaan ottamista, mut herääminen vaatii kylmää vettä niskaan. Muuten vaan kääntäisin kylkeä ja jatkaisin unia. Koitan nauttia siitä mitä on ja olla voivottelematta sitä mitä ei oo.

P.S.

2010-12-25T12:51:00.002+02:00

Nii, näiden mietelmieni saattelemana livuin erääseen kohtaamiseen, joka oli kenties eräänlainen piste iin päälle. Tiesin kyllä ett nää ajatukseni oli sitä loppusilausta vailla, koska oon vaan kertakaikkiaan niin hyvä ratsastamaan synkronisaatiolla, niinku tiedätte. Mutta siis, ehkä unohdin mainita jotain oleellista tossa edellä rakkauksia pohtiessain, vaikka toisaalta en tiedä onko sillä mitään merkitystä kellekään joka tätä lukee. Sen muistin nyt, että joidenkin ihmisten olemassaolon voimakkuus on sitä luokkaa, että se porautuu jonnekin aivojen peruskallion uumeniin, ja siellä pysyy, vaikka kuinka suuren osan sitä kalliota räjäyttäis veks. Ja se on kaikki ihan ok ja hyvä, ja oon tyytyväinen suunnilleen kaikkeen, koska vaikka asiat olis voineet mennä toisinkin, niin ne on nyt menneet näin, ja monet on saaneet elämäänsä monia sellaisia asioita joita eivät olisi välttämättä saaneet jos meidän nuoret egot olis joskus taipuneet ja nöyrtyneet ottamaan riskin.

Rakkauden ja muiden kiintymyksien jakautumisesta

2010-12-22T03:04:00.000+02:00

Edellä esittäytynyt elegia on jo menneen talven lumien alle hautautuneen aiheen loppusilausta ja -sivallusta. Muutenkin kuun vaiheet ja hormonaaliset hyökkäykset on saaneet mut katsomaan ja ajattelemaan kaikkea mikä liittyy rakkauksiin ja himoitsemisiin ja valintoihin. Suurin ongelma rakkauden käsitteessä tuntuu olevan se, että se pitäisi aina kohdistaa yhteen ihmiseen (ns. romanttinen rakkaus). Itse osoitan rakkauslauluni kaikille kaikkeuden osille ja niiden ilmentymille, yksittäisille eleille, ilmeille, käsivarsille tai ajatuksille. Miten yhdellä ihmisyksilöllä voisi olla niin ylivoimaisen paljon enemmän rakastettavia ominaisuuksia kuin kaikilla muilla yhteensä, että rakkauden (tai edes viehtymyksen) voisi kovin pitkäksi aikaa kerrallaan satsata vain siihen? Kaikki suuret rakkauteni ovat olleet puolitiehen jääneitä viehtymyksiä, jotka ovat päässäni paisuneet megalomaanisiin mittasuhteisiin juurikin siksi, että joku on jäänyt kesken tai sanomatta. Tai joo, yksi suuri rakkautein vain muutti muotoaan joksikin toisenlaiseksi kiintymykseksi, josta olen eriytynyt kaikkeni antaneena ja kaiken saaneena, ja tää rakkaus täytti tehtävänsä ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen. On hyvin eriskummallinen ja painostava ajatus, että koko ihmiselämän ajaksi jokaiselle olisi 'varattu' vain yksi ja ainoa oikea vastakappale. Niitä voi olla vaikka kymmeniä, erilaisia ja eri aikoina hallitsevia. Toki hullaantuessaan jostakusta saa helposti päähänsä, että tässä on elämäni ainoa tärkeä kiintopiste, kaikki muut painukoot ikuisiksi ajoiksi veks, mutta aika taas kuluu (mikä on kyllä edelleenkin mielestäni tosi kummallinen sanonta - onko jossain kasa aikaa josta pikkuhiljaa kulutetaan päällimmäiset pois ja lopulta jäljellä on vain murusia?), asioita tapahtuu, kohtaamisia, uusia hullaantumisia, uusien rakkauksien aikoja.

En varsinaisesti tarkoita, etteikö rakkaudella olis mitään sijaa yhtään missään. Rakastaa voi vaikka kaikkea kohtaamaansa, mutta pakko ei ole rakentaa tulevaisuutta tai edes nykyisyyttä yhden viehtymyksen varaan. Viime aikoina oon esimerkiksi rakastanut miehiä noin yleensä - monilla tuntemillani mieshenkilöillä on keskenään samankaltaisia, totaalisen hurmaavia ja outoudessaan kiehtovia piirteitä, joiden tarkkailusta saan valtavasti iloa. Tietysti jotkut yksittäiset henkilöt valtaavat ajoittain enemmän ajatustilaa (ja käytännössä aikaa) kuin toiset, mikä on ihan järkevää ja luonnollista, sillä ihmisen aivokapasiteetti on toki rajallinen (samoin kuin aika, jos nyt niin halutaan ajatella).

Ihmisyys noin yleensä on melkoisen rakastettava tila. Meillä on ruumiit ja kaikkee! Ajatelkaa sitä!

elegia obsessiolle

2010-12-21T16:04:00.000+02:00

vietän yöt hakkeroimalla uniisi

ja opiskelemalla molekyyliesi välisiä suhteita

ruumiini ulkopuolella olevat asiat pysyvät samoina kuin ennen

mutta unieni leikkikentillä rakennan meille kerrostaloja kestävämpiä hiekkalinnoja

tuijota minua kaikkien silmiesi voimalla

niin ettei aivojemme välillä kulkeva theta-aaltojen silta romahda

eivätkä mielikuvituksettomuuteni eebenpuutornit sorru sivustakatsojien niskaan

&hedonismi

2010-12-19T20:19:00.000+02:00

Apatia&hedonismi -kombostain on ensinmainittu alkanut pikkuhiljaa karista vek. Teen kyllä asioita, mutta vain nautinnollisia - ennen en meinannut jaksaa tehdä niitäkään. Koetan myös muistuttaa itseäni siitä, että hyvä maku on luovuuden vihollinen, ja siitä miten paljon typerämpää on jättää asiat puolitiehen/tekemättä typeryyttä pelätessään kuin tehdä ne typeryyttään syleillen.

Itseopiskelua

2010-12-15T04:01:00.002+02:00

Lingvistiikan, kieliopin ja muun toissijaisen, vain vähän nautintoa tuottavan aineksen sijaan olen keskittynyt katsomaan 20-50-luvuilla tehtyjä kauhuelokuvia (myös mykkiä) ja Häxanin (1922) soittaen taustalla elokuvasta ja mielentilasta riippuen Ulveria, Fever Rayta tai muuta sopivaa. Olen myös piirtänyt (ja samalla sanonut moneen kertaan 'wouh' työni realistisuutta hätkähtäin) ja kirjoittanut jotain. Edelleen kaikki yliopistoon liittyvä käännös- ja kirjoitustyö tuntuu epäoleelliselta, koska se on 'vain opiskelua' - tahkon silti kaikista mainitunlaisista tehtävistä nelosia ja vitosia. Pienen asennemuutoksen avulla voisin muuttaa ne kaikki nelosetkin vitosiksi ja arvostaa edes vähän omaa opiskeluani. Toisaalta muiden asiain opiskelu vie juuri nyt enemmän aikaa (identiteetin muodostamisen, identiteetin hajottamisen ja uudelleenrakentamisen, seksuaalisen viehätysvoiman oikein- ja väärinkäytön ja niiden eroavaisuuksien, ihastumisen ja rakastumisen ja rakastamisen ja viehtymyksen ja himoitsemisen ja yhteenkuuluvuudentunteen eroavaisuuksien, niiden eroavaisuuksien merkityksen ja merkityksettömyyden, gut feelingin, rehellisyyden, hedonismin sovittamisen rehellisyyteen, pelkuruuden sovittamisen rehellisyyteen ja hedonismiin, etc etc).

Kuvat Häxan (1922) ja Vampyr (1932)

Lihan elämisestä ajassa

2010-11-26T01:43:00.002+02:00

Soudan ja huopaan suon ja rämeen väliä - elääkö kiitollisena itselleen siitä vähästä minkä on suonut itsensä tavoittaa vai tavoitellako kuuta taivaalta ja kurkottaa kuusista korkeimman latvukseen?

Kenties on hyvin vähän mitä yksi tietoisuuden ruumiillistuma ehtii yhden elämän aikana tehdä oman hyvinvointinsa eteen, kenties koko elinaika tulisi käyttää vain siihen, tiedä häntä riittäisikö aika siltikään juuri mihinkään. Ajan loppuminen on siitä hauska käsite, ettei se laajemmassa mittakaavassa varsinaisesti tarkoita mitään. Yhden ruumiillistuman hengissäpysymisaika on kuitenkin valitettavan rajallinen ja kuoren rapistuminen alkaa niin varhaisessa vaiheessa tuota surkeaa elinkaarta, että pysyäkseen hengissään ilman nahkojaankin tietoisen mielen on jatkuvasti kehiteltävä tapoja laajentaa itseään lihansa ulkopuolelle. Hyviä keinoja tähän ovat esimerkiksi rakastaminen, luominen ja tuhoaminen - jotka eroavat toisistaan hyvin vähän, jos lainkaan.

hengityksesi opiskelusta

2010-11-20T00:51:00.001+02:00

haukon ilmasta keuhkojesi murusia

talletan ne elinavaruuksieni onteloihin kuin rannoilta löydetyt sileät kivet

joiden muoto todistaa syvänmerenhautojen voimasta nostattaa salaisuudet matalikkoihin

hengityksesi kulkee nenäsi kaaren mukaisesti

ja matkaa keinuntasi tahdissa silmiesi takaa maahan ja ilmaan

joka muodostaa ympärillesi kartoittamattomien seutujen tiheikkökuplan

jos koskettaisit jalkaani

sen tehtävänä ei enää olisi käveleminen

ja jos suutelisit silmäluomeani

menettäisin yhden kolmasosan näkökyvystäni

jänteidesi ääriviivat kummittelevat hajanaisuuksieni reunoilla

ja aivoistasi kasvavat hiukset odottavat sormistani tehtyä luukampaa

ptruu polle

2010-11-19T10:32:00.000+02:00

Päätin suunnata vikurointini rippeet johonkin entistä rakentavampaan toimintaan. Pysähtyä en toki aio, vaikka hidastaa kyllä, ainakin joillain saroilla. Joulun aikaan olen hetken yksin ja vapaa aikatauluista, sen ajan voin käyttää itselleni sopivimmalla tavalla. Sitä ennen olisi hyvä, jos jaksaisin kohdistaa kaikki korskuntani opintojani kohti - on hyvin kiinnostavaa miten lukeminen, kirjoittaminen ja jopa kääntäminen alkavat vaikuttaa luotaantyöntäviltä kun niitä tekee opintopisteitä silmälläpitäen. Toisaalta en kyll ole kovin montaa ajatusta uhrannut opintopisteille, lähinnä ne hajottavat vikurointini ovat estäneet täyspäi(väi)sen opiskelun. Oppia osaan kyllä onneksein muutenkin kuin kampuksella, mutta juur nyt lienee kannattavinta keskittyä siihen mitä kursseilla tehdään, etenkin kun suurimmalla osalla käsitellään aiheita joista haluan oikeasti oppia lisää.

Kuvassa valaistumisen kynnyksellä hiekkaa etukavioillaan pöllyttävä hevoinen - hän lienee juuri pysähtynyt.

Viime aikain vikuroinnista

2010-11-08T16:13:00.002+02:00

Tän astraalikeisarinnan uudet vaatteet on osoittautuneet osittain vähän kehnon värisiksi, kaikki ei välttämättä oo mennyt ihan oikein, vaikkei kyllä väärinkään. Jaksan ajoittain opiskella, vaikka aina se kiinnostaa. Enimmäkseen oon juoksennellut ja temponut ympäriinsä, viime yönä piilotin runon puun sisään. Tuntuu kyllä siltä että oon jo alkanut laittaa itseäni aisoihin ja suitsiin, tai ainakin suunnittelen harkitsevani sen aikomisen aloittamista. Raajojani särkee, niskani on totaalisen jumissa (melko harvinaista), tää huitelu vaatii veronsa, ja maksan ne kuuliaisesti.

kas tässä kolmen vuoden takainen ajankohtaisehkoksi muuttunut aarre arkistoin

2010-10-01T10:58:00.000+03:00

uuden maailman ampiaiset katoavat,
mutta pohjan akan luolassa ne kasvavat nyrkin kokoisiksi
ja kaatavat bensiiniä juhannuskokkoihin ja keittiöihin
ja meidän kellomme kulkevat vastapäivään,
minun ja sinun,
ja meidän viikkomme ovat linjoja joita pitkin edetä apokalyptisen hurmion kautta loppuun
joka ei ole alku
sellaisena kuin jättiläiset sen tuntevat

olen laajentunut länteen ja etelään
ja minun raajani ovat alkaneet maatua
ja se tarkoittaa lähdön aikaa
ja hevosen satuloimista
ja saappaiden sitomista

kun minä lähden
minä otan mukaani ne öiden ja päivien armeijat
jotka marssivat eilisen tahdissa
ja ne öiden ja päivien armeijat
minä jätän rannalle odottamaan persialaisia
ja kun persialaiset saapuvat
saa meri punertua minun armeijani verestä

minä en mainitse sen nimeä
joka lukitsi minut torniin
mutta oman nimeni minä lausun kuin rukouksen
ja kuin rukoillen minä rakastan itseäni
ja kun seuraavan valtakunnan kuningas kysyy minulta
haluanko olla hänen kuningattarensa
minä vastaan hänelle kieltävästi
sillä minä olen oma kuningattareni
ja oma narrini
ja oma jalkapuoli ratsuni

....

2010-09-28T22:09:00.000+03:00

Oon tullut käyneeksi asiain edellä, keskellä ja jäljessä, paikkani lienee jossain niiden sivulaitamilla. En varsinaisesti ole ehtinyt syödä (eikä toisaalta ole varaakaan), mikä vaikuttaa ajatustoimintaani vuoroin kiihdyttävästi ja lamauttavasti. Lauantaina vaihdan maisemaa, tai ainaki asuntoa, jos jumal-luut suo. Voi olla että aion tehdä paljon muutakin, siitä lisää ensi numerossa.

2010-09-26T13:34:00.000+03:00

kahden kävelevän ruumiin kohtaaminen kadulla
on rakastelua intiimimpi keskustelu

pelkästään siitä että toinen käyttää ruumista liikkumiseen
tiedämme että hänellä on sydän ja aivot
ja että hänellä on ruoansulatus ja unirytmi

ja entä silmiin katsominen!
joka julkeaa katsoa toista silmiin julkisella paikalla
saa pian kauhukseen huomata
että tuolla henkilöllä on silmät joilla hän katsoo takaisin
ja kyynelkanavat joiden kautta hän tyhjentää päänsä ajatuksista

vielä uskaliaampaa on vaivihkaa hipaista toisen kättä
sitä samaa kättä jolla hän syö ja juo ja runkkaa
ja kättelee kohteliaasti ketä tahansa kohtaamaansa ihmistä
itsekään ajattelematta kätensä kaksijakoista roolia

keho on kuolevaisuuden alleviivaus
ja yksi ruumis kertoo enemmän kuin tuhat runoa

&

2010-09-09T22:50:00.002+03:00

Olimme myös taideslummissa ja voimme hyvin, runoilin kiroilujen lomassa. Muuten olen jatkanut samaa rataa, tai en.

2010-09-09T22:49:00.000+03:00

uuden onnekkuuteni vaiheet kasaavat eteeni kuivakan järjenkäytön vuoren
voin edetä räjäyttämällä tunneleita olemiseni peruskallioon
tai rakentamalla kävelysiltoja eri huippujen välille

olen ajatellut liikaa tai en ole ajatellut tarpeeksi
olen uneksinut liikaa tai en ole uneksinut tarpeeksi

yöt ovat maailmanloppujen pienoismalleja
joiden kuluessa osallistun vallankaappaukseen
liittymällä noitakuningattaren assassiiniarmeijaan
ja teloittamalla rahanrukoilijoita liikkuvissa junissa

sinun olemassaolosi nakertaa reunojani
mutta kokoan itseni – luuni ja aurani
olen tanssivinani kettujen kanssa unien aavikoilla
ja pukeudun keisarinnan uusimpiin vaatteisiin

Oppimisopintojen jatko-opinnoista

2010-08-27T13:50:00.000+03:00

Joka kerta kun astun ovesta ulos, näen matkani varrella vähintään kaksi sulkaa maassa, yleensä otan ainakin toisen mukaan. Pyytämättä olen saanut kannustavaa ja myönteistä ja eteenpäin puskevaa palautetta, elämäni joka (toiseen) aspektiin liittyen. Menin yliopistoon neljä vuotta myöhemmin kuin olisin voinut mennä, olen kohtalaisen tyytyväinen, neljässä vuodessa ilman täyspäi(väi)stä opiskelutointa olen tullut opiskelleeksi ja oppineeksi juuri ne asiat, joiden oppiminen ja ymmärrys rakentaa, sortaa ja uudelleenrakentaa suunnilleen kaiken tarpeellisen.

Ego go

2010-08-20T15:37:00.001+03:00

Eihän tässä tunne enää mitään syytä olla onnellinen tahi onneton, päissään tahi päätön, surullinen tahi suruton. Olenkin sitten kaikkia samanaikaisesti, enkä oikein mitään. Pakkomielteet väistyvät tieltäin kuin halkaistu meri, ravaan rennosti kuivalla maalla koko matkan, tai ainaki horisonttiin asti.

"Omista" ominaisuuksistaan irtisanoutuminen on kyllä parasta mitä tiedän, sukeltamisen ohella. Tietty sukeltaminen onkin loistava keino irtautua mielestään ja lopusta ruumiistaan, hengittämättä, seisomatta, kävelemättä, istumatta, makaamatta, ja puhumatta. Vesi lienee suosikkini.

Katsottiin tuossa myös Inception, toimi (!).

Flow

2010-08-19T12:27:00.001+03:00

Muotiblogaus

2010-08-19T12:24:00.003+03:00

Kas tässä kuva kopottimista, joita mielelläni käyttäisin.

2010-08-05T01:18:00.001+03:00

kuu kihisi
kiiri puhuri
puhu kiiristi
rikki kurkikin
rikkikiisukin ritisi
riikinkukkoja irtosi

2010-08-03T23:25:00.001+03:00

Soap&Skin

2010-08-03T22:49:00.003+03:00

It may be golden

2010-07-27T20:49:00.000+03:00

Eräs soitetuimmista kesähiteistämme 2010.

tunnelmää

2010-07-27T02:52:00.001+03:00

Kokeiltu on sitä ja tätä, käyty vähän jossain (Jandek + Dora Bleu, Ilmiö), tutustuttu tulevaisuuteen (uuden opiskelijan opas), tutustuttu itseen (...), jne. Ajattelin mun toimivaa puhelintain ja mukavaa armeijalaukkuain lämmöllä, puhelin hukkui ja laukku hajosi, siitäs sain, ja siitä ja tästä ja tosta.

Mun tehtävälistalla näyttäis jostain kumman syystä olevan täysin vastenmielisellä lauseella alkava teksti (mitäs otan käskyjä ulkopuolelta), mutta varmaan teen siitä jotain itseäin innostavaa.

Päätäin särkee, siell lienee jotain meneillään.

eräs iltapäivämme

2010-07-22T19:43:00.003+03:00

2010-07-16T16:08:00.003+03:00

tulennielijä

vedennielijä

maannielijä

ilmannielijä

kumartakaa rakkauden raakakuningatarta

joka pesii onnettomien sotilaiden otsalohkoissa

2010-07-16T16:04:00.000+03:00

ja jalkamiehet (joista tosin suurin osa oli nuoria poikia) avasivat tulen heidän sisäänsä, ja veri hehkui ja kuohui kuin geysir sen olion rinnassa, jonka rinnasta muut oliot tulevat.

Rituaali poistuneen roolihahmon kunniaksi

2010-07-16T16:02:00.001+03:00

kun jonkin osan esittäjä poistuu

suoritan rituaalin

jonka aikana juoksen areenan ympäri kerran jokaista esitystä kohden

ja olen etsivinäni kadonnutta roolihahmoa jäljelle jääneiden joukosta

huudan äänettömästi ilmoille kaikki lausumatta jääneet repliikit

ja vien näytöksen kunnialla läpi vajaalukuisenakin

Tuntuuko joskus siltä että on pakko nostaa jalat ylös?

2010-06-25T00:36:00.000+03:00

Eräs elämäni kauneimpia hetkiä on edelleen se, kun tulin H:n luokse tilapäishuoneeseen maailman sydämellisimpään mummolaan (jossa edelleen viihdyn vierailulla muutaman viikon vuodessa, paikka on juuri sellainen kuin huhupuheissa, kansantarinoissa, loruissa ja sodanaikaisissa muistelmissa, liikaa suita ruokittava, silti avoin koko suvun ja vähän muidenkin käydä) ja nukahdimme päät vierekkäin lattialla olleelle patjalle. Tähän yhdistyy muistikuva H:n useaan otteeseen toisintamasta hetkestä, jonka hän vietti erään toisen ystävän kanssa, puolivalmiissa talossa remontin ja muuton keskellä, jalat seinää vasten, lattialla maaten, lämminhenkinen jutustelu, muistikuva jonka tunnen jo omakseni. Itse riiputin päätäni sängynlaidalta, hiukset lattiaa viistäen, solmuttoman (pulssittoman, taidettiin sanoa) poninhännän aikaansaamiseksi.

"Nice dress"

2010-06-17T14:13:00.001+03:00

Brandi Strickland

Unissain piirsin ja kirjoitin (kuten yleensä)

2010-06-16T23:38:00.003+03:00

kaiken saan

2010-06-14T20:58:00.002+03:00

Oletuksista luopumisesta

2010-06-03T16:09:00.008+03:00

Saattaa olla että olen laiska, mutta jossain vaiheessa yleensä kyllästyn kaivelemaan ihmisten kauneinta potentiaalia viisikerroksisen paskapinnoitteen alta. Haluaisin, että ihminen kehittyisi, innostuisi ja uskaltaisi, sen sijaan että roikkuisi kuvitelmissaan siitä, kuka on tai kuka pitäisi olla, mitä kuuluu tehdä, mikä näyttää typerältä (jotenkaan näiden kaikkien oletusten veivaaminen ei tunnu johtavan minkäänlaiseen kyseenalaistamiseen - kuka määrittelee typerän? onko typerää olemassa? miten itse määrittelen typerän? miten typerä sijoittuu entiteetin mahdollisten ominaisuuksien kartalle suhteessa muihin adjektiiveihin?). Saattaa tietenkin olla, että vaadin liikoja, tai että olen itsekin samassa jamassa. Oletusten tekemisen olen tosin osannut dropata lähes kiitettävästi (kiitos mä), ja tyhjänpäiväinen lässytys ei varsinaisesti koskaan oo ollut mun juttu (tai sitten se nimenomaan on, riippunee siitä mitä kukin tykönään haluaa kutsua tyhjänpäiväiseksi lässytykseksi - itse näkisin sen kaikkena sellaisena lihanläpsyttelynä, joka ei edesauta keskustelun osapuolten henkistä kehitystä tavalla tai toisella, ja henkisen kehityksen ja muun hyödyn kukin osanottaja toki määrittelee itse). Oman olemattomuutensa myöntäminen ja näennäisyyksien ohi askeltaminen saattaa olla työlästä, mutta lopussa ihan helvetin iso KIITOS seisoo. Vain kisan sääntöjen ja itse kisan kyseenalaistaminen johtaa siihen, että jokainen suoraksi vedetty kurvi, ojan kautta eteneminen ja polven sijoiltaanmeno on pelkkää voittoa.

Lopuksi haluaisin lähettää rakkaita terveisiä ystävälleni H:lle, joka on tarjonnut henkisesti kehittävää keskusteluseuraa allekirjoittaneelle jo noin vuodesta 1997 (joku voisi väittää, ettei niin nuorena edes osaa keskustella, mutta jokainen pieni ja suuri lapsi tietysti tietää asiain tolan).

2010-06-01T22:39:00.000+03:00

Yöt ovat maailmanloppujen pienoismalleja

Kaivauksia

2010-05-23T18:07:00.007+03:00

Oon möyrinyt jossain itseyteni pohjamudissa, huomaten että täältä löytyy ihan työstettävissä olevaa maa-ainesta ja metamorfisia kivilajeja, rikkikiisuineen (pyriitteineen) kaikkineen. Ihanaa ja palkitsevaa on tarkastella itsekkyytensä, itsenäisyytensä ja itsepäisyytensä muodostumia ylistämättä tai alistamatta niitä sen kummemmin tai nykyisyyttään ja tulevuuttaan niiden ehdottomiksi jatkeiksi. Henkilökohtaisten pohjamutieni lisäksi oon tietysti työstänyt Pyhää Porttoa, näin kevään ja uusitumisen ja itseni synnyttämisen kunniaksi.

oh no

2010-05-13T12:48:00.006+03:00

Lisää aiheesta: mä (tai se)

2010-05-13T12:10:00.004+03:00

Voitaisiin sanoa, että joitain ominaisuuksia lukuunottamatta olen yhä se sama, joka olin silloin, kun istuin katoilla tai juoksentelin metsissä, kaahasin polkupyörällä, törmäsin autoon, pyöräilin laiturilta, uneksin hevosista, opettelin kärrynpyöriä, soitin pianoa, leikin rosvoa ja noita-akkaa (sitähän teen yhä), jne. Itsen epäkoherentti ilmaisu on huutava vääryys ja samalla välttämättömyys, väärinkäsityksiä on oltava, hetkelliset epätoivon puuskat ja ajatusmaailmaa kansoittavat loiset ja virukset tahdittavat elämää - miten muuten voit tietää mitä olet.

Minä on se, jolla on tämä ruumis, johon kuuluu pitkät sormet ja rikkinäiset polvet, ruma tai kaunis, hintelä tai turpea, hyvä- tai huonovointinen. Minä on se, jolla on nämä rakkaudet, nämä oksettavuudet, nämä obsessiot, nämä ihanuudet ja kuvottavuudet, ja ainakin näin hyvä kyky olla yhä se sama liioittelija ja emotionaalinen kerjäläinen, joka se oli myös kun viimeksi tarkistin. Ajattelen paljon itseäni, koska kenenkään muun ajatuksia en voi tietää, ja kokonaiskuvan muodostaminen pelkästään ihmisten toiminnan perusteella olisi paitsi valheellista (olen elämäni aikana tavannut yhden ihmisen, jonka kohdalla tämä voisi olla mahdollista, ja hän vaihtoi maisemaa) myös etovaa.

Olkaa rujoja, humalaisia, arkoja, äkkipikaisia, narreja, lähellä tai kaukana, teillä on silti paikka tajuntani taustalla.

Unbelievable

2010-05-11T16:22:00.002+03:00

Minua kiinnostaa: mä

2010-05-05T21:33:00.005+03:00

Järjestettyäin tunnisteet nykyiseen muotoonsa tägipilveksi huomaan suosituimman aiheeni olevan minä, mä, itse, meitsi, mikä on tietyllä tapaa suhteellisen huvittavaa siihen nähden, että en koe varsinaisesti roikkuvani missään staattisessa identiteetissä. Tietysti itsereflektio on aina hyödyksi, ja itsen mikrokosmoksen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään makrokosmosta, jne, --- tähän kohtaa meinasin kirjoittaa sanan "mutta", mutta (!) se ei välttämättä ole tarpeen nimenomaan tässä.

Teinä (keinäköhän?) seuraisin kuitenkin imgfaveain , sillä juurikin näinä päivinä sen esteettis-narsistis-transhumanistis-myyttis-metafyysinen kuvavirta on soljunut varsin näyttävästi kohti, no, sitä itteään.

Opinnoista

2010-04-29T12:52:00.005+03:00

Olen lukenut lähinnä englantia ja kirjoittanut lähinnä käännösteorioista. Ajatellut olen lähinnä menneitä, nykyisiä ja tulevia - siinä määrin kuin se on mahdollista. Toivon edelleen, että ehtisin kirjoittaa esseen kaikista mieleeni nousevista asioista, mutta nykyteknologialla se ei valitettavasti ole mahdollista. Koitan opetella uudestaan oppimaan tehokkaasti ja sallimaan itselleni sen nautinnon, jota oppiminen tuottaa.

Tässä vielä kuva jos toinenkin:

Kumartamisen aitouden kiistäminen anatomisen selonteon myötä

2010-04-06T13:31:00.000+03:00

Kumartaminen ei voi olla aitoa
sillä kumartamisen aikana ihmisen selkäranka taipuu asentoon
jossa se ideaalitilanteessa katkeaa tai vääntyy
ja jos kaksi ihmistä kumartaa samanaikaisesti
heidän selkärankansa vääntyvät kaksoiskierteelle
ja muodostavat uuden dna-rihmaston
joka kopioituessaan taas avautuu
niin että alkuperäiset selkärangat erkanevat jälleen toisistaan
ja muodostavat itsessään uuden kaksoiskierteen
joka jatkaa kumartamisen sanansaattajan tointa
kunnes sille annetaan jokin muu työtehtävä
joka sallii selkärangan suoristamisen
niin että katsekontaktin luominen vastapäiseen henkilöön
ei edellytä niskan notkautusta ja katseen luomista yläviistoon

Aika loppuu! Reivatkaa purjeet!

2010-04-06T13:27:00.004+03:00

Ja nyt ongelmaksi muodostuu se, että tekstini on vääntäytynyt uusille urille, joilla ei ole sijaa edellisten joukossa. On siis kiire koota menneet urat ja ojitukset yksiin kansiin (yhdeksi organismiksi) ennen kuin uudemmat virrat vievät leikkijän kokonaan mennessään.

Näin näin

2010-03-30T05:20:00.002+03:00

Lähetän itselleni viestejä menneisyydestä (tai sen laitamilta, tai tulevaisuudesta), ja kaikki tuntuvat toistavan samaa - hyväksy se mitä et voi muuttaa, muuta se mitä et voi hyväksyä (ja kaiketi opettele erottamaan ne toisistaan, mutta en tiedä vielä olenko tarpeeksi hyvä noita-akka ja fakiiri harjoittaakseni moista itsereflektiota ainakaan tällä haavaa, tai tälläkään), tai jotain siihen suuntaan, yhtä kaikki mun on toimittava niin kuin on.

vaikuttaa siltä,

2010-03-19T11:02:00.004+02:00

että joudun pian kirjoittamaan jostain maan alle haudatusta, pullonmuotoiseen kuiluun sidotusta. Välttelen tätä viimeiseen asti, mutta pakkohan se on, jos ei muuten niin vastenmielisyyden läpikäymiseksi ja siten syrjäyttämiseksi. Haluaisin huutaa ja oksentaa, mutta kurkussa on pala, jonka voisin toki laulaakin pois, jos osaisin. Tietty haluaisin myös ratsastaa koirista isoimmalla, kiivetä tähkäpään torniin, sukeltaa Mariaanien hautaan, matkata aavikolla, jne...

Kaikki on siis kuten ennenkin, mutt ei sinne päinkään.

2010-03-18T19:45:00.002+02:00

I

tehokkuuden anatomia, tai: ruumiin onkalot muurahaisten tehdashalleina

hengitysten salpautuminen!
useiden hengitysten salpautuminen samanaikaisesti aaltoillen
ei kuten tuulessa taipuvat oljenkorret
vaan muurahaisten leikkaamina
viimeiset henkäykset kannetaan työläisten selässä pesään
jossa kuningatar valvoo sisään- ja uloshengitysten kasvualustan kunnossapitoa

ihojen variseminen hiekkaan
ja hiusten tuuleen tempautuminen!
kehot täynnä lehdenleikkaajien rakentamia onkaloita
ja orjakuningatar silmäripsien välissä
ja pyrkyrikuningattarien teloitus nenäontelossa
veren valuessa näin ollen ulos sieraimista
tai juhlallisemmin purkautuen kyynelkanavista

---------

II

epävireinen tyhjentyminen

henkiset tukokset voidaan poistaa yskimällä tai oksentamalla oma-aloitteisesti
tai haukkumalla kuin kulkukoira raadon äärellä
raadonsyönti tai sosiaalisen vatsan avaaminen lajitovereiden ruokkimiseksi
on kaiketi samaa kuin lentäminen ilmalaivalla myrskyn silmässä
tai sukeltaminen mannerlaattojen väliin

saattaa olla että tämä orkesteri soittaa epävireisesti
mutta kenties voidaan myös väittää
että mikä tahansa kuulostaa paremmalta kuin hiljaisuus

olemassa olemassa

2010-03-04T01:30:00.004+02:00

Kevätuhri (mielessäin ollut useamman päivän)

2010-03-01T17:50:00.002+02:00

kausi helvetissä(kö?)

2010-03-01T16:57:00.003+02:00

Nukuin kuin kuollut, ja pääsinkin vierailemaan ainakin helvetin kahdeksannen piirin neljännellä osastolla, mikä sijaitsi kätevästi jättiläismäisen ihmiskehon sisällä, aivoissa asui maailman paras noita-akka.

Kirjastosta lainasin Anselm Holloa ja pari muuta juttua, lauantaina harrastin turismia Turun laitimmaisilla laitamilla ja laitimmaisissa juottoloissa, mikäs siinä.

2010-02-27T10:31:00.003+02:00

Kaikki merkit viittaa siihen, että maailmastaan voi tehdä täydellisen (tähän kohtaan tuli kirjoitusvirhe, eli nii joo, siis vain Allah tekee täydellistä, mutta miksikäs en olis Allahini), ei sillä etteikö se sitä tavallaan olis jo. Ääni jää soimaan esiintyjän poistuttua, jne, jne.

Eräät Asetelmat

2010-02-22T13:04:00.003+02:00

mä, täällä, tällä haavaa

2010-02-16T21:58:00.002+02:00

vetreytyneen hengen sukiminen näyttelykuntoon

2010-02-15T13:52:00.002+02:00

näiden käänteentekevien päivien kuluessa hengen venyttely on saanut ruumiinikin vetreytymään
ja uusittu rehellisyyteni työntää luotaan kaikki ne apatian kaupparatsut
joiden suonkin luotani työntyvän uuden kasvavan paskamaisuuteni tieltä
katsokaa miten juhlallisesti juovun selväpäisyydestäni!
itsekontrollin illuusio on tänään paras ystäväni
ja se tarjoaa pompöösien maljapuheiden lisäksi tyyntä myrskyn edellä ja jäljessä

suosikkineuroosini kielen päällä pyyhin nurkista muut pakkomielteeni
ja vahingollisimmat kannan olallani kallion taakse ja hautaan maahan
tämä muutos on hyvin ja huolellisesti etukäteen pedattu
ja houkutus perääntyä on olematon
kuinka nautinnollista onkaan riisua pelkuruuden oksennuksenvärinen viitta!
rujo alaston ruumiini astelee ylväästi eteenne kuin riikinkukko

Uuden aikamatkan laiskanpuoleinen valmistelu

2010-01-31T18:25:00.001+02:00

millaisia säkeitä päästääkään suustaan sellainen
joka ei keksi syytä epäillä vainuaan!
koitan tarttua sähköisiin impulsseihini
mutta ne käyvät eri tahtiin kaiken muun kanssa
ja se mitä ennen pelkäsin – todellisuuden repeytyminen
siintää horisontissa kuin el dorado

minun on aloitettava alusta kaikki
mitä en ole koskaan saattanut loppuun
ja lopetettava kaikki
mitä en ole koskaan saattanut alkuun

jos unissani olenkin keskustellut kaikkeuden kanssa
olen kaikesta vain itseni tavannut
ja loput jättänyt oven taakse odottamaan
sankarin matkani crescendoa

Moniulotteinen egonlahoamisfanfaari

2010-01-31T18:18:00.002+02:00

ajattelen aikaa yötä myöten
väännän rautalangasta jonkinlaista umpiota ummehtuneisuuteni suojaksi
samalla kun katselen miten ulottuvuudet risteävät ikkunani ulkopuolella
sinä ja sinä ja sinä olette runouden arkkienkeli
ja teidän ominaisuuksienne hehku on kuin sokaiseva laavakruunu

miten lohdullista onkaan ettei aikaa ole olemassa
tai mitään muuta ei ole olemassa kuin aika
minun ei tarvitse huolestua mistään
vaikka ruumiini ja muut egoni osat lahoavat nopeammin kuin ehdin huomatakaan
ja maallisen omaisuuteni arvon voi mitata tomuna

.....

2010-01-29T14:25:00.001+02:00

Jaksaispa joskus tyhjentää muutkin roskakorit kuin sähköpostin.

Maanalaiset juhlat ja taivaallinen uni

2010-01-25T15:24:00.005+02:00

Kävin lauantaina eräissä kemuissa (maan alla), sitten jatkoin kipeänä oloa. Näin viihdyttäviä unia, esimerkiksi jumalana olemisesta. Are you a god, multa kysyttiin, vastasin: no, I'm the God, mikä ei varsinaisesti ole ihan huijaustakaan, onhan jokainen oma jumalansa vaikka koittaakin ulkoistaa tehtävää milloin minkäkinlaiselle entiteetille. Mulla oli kokonainen sali täynnä aikain saatossa kerättyjä esineitä, vanhoja haarniskoja, vaellussaappaita, turkiksia, viikinkikypäriä jne.

Jossittelua, voivottelua, haihattelua, jne

2010-01-21T23:00:00.006+02:00

Voitte (kaikki kaks) oikeastaan unohtaa tuon elokuvalistani ihan täysin - taisin kuvitella että voisin oikeasti koota jonkinlaisen listauksen unohtamatta siitä jotain oleellista (esimerkiks: The Man Who Cried) tai ottamatta mukaan vähän vähemmänkin merkityksellisiä elokuvia ihan vain sen takia, että nokun, listasin tonkin, ja ton. Sadoittain elokuvia nähneenä sitä saa kaikista näkemistään elokuvista jotain irti, kaikki on katsomisen arvoista, vaikka totta kai jotkut elokuvat ovat sitä enemmän kuin toiset. Jne jne jne. Kyllästytän taas itseänikin.

Kävin ulkona viimeksi viikko sitten - voitte varmaankin päätellä siitä jotain aikaansaavuudestain. Jotain hyötyä kai tästäkin viikosta on ollut, sillä olen katsonut varmaan kahdeksan (hyvää) elokuvaa, tehnyt kaulakoruja, lukenut kirjoja ja tehnyt älykkyystestejä (ja Asperger -testin, taas, koska ilmeisesti tunnen tarvetta muistuttaa itseäni siitä että mulla on lähes varteenotettava tekosyy tehdä jokapäiväisistä asioista todella vaikeita). Olen myös yskinyt ja juonut lakritsijuurta. Aion kyllä piakkoin ihan oikeesti tehdä jotain konkreettistakin. Hauskaa sinänsä, ettei mun tietenkään tarvinnut laittaa tikkua ristiin puhelimeni löytymisenkään suhteen, saan sen nimittäin huomenna tai maanantaina postitse. Oblomovkassa kaikki hyvin.

ps.

Tekeminenkö

2010-01-14T00:57:00.004+02:00

Hieman taas kädetön olo, ehkä tää auttaa.

Elokuvallista

2010-01-12T19:37:00.016+02:00

Tuossa lueskeltuani esimerkiks V.S Luoma-Ahon blogista (ja vähän muualtakin, mutt sieltä juuri äskettäin) elokuva-aiheista tekstiä ajattelin, että ehkä voisin itsekin koota jonkinlaisen listauksen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaista/ päräyttävimmistä/ kekseliäimmistä/ muuten vain itsellein kovaa kolahtaneista elokuvista. Tästä joukosta toki puuttuu muutamia elokuvia, joita en vielä(kään) ole jostain syystä tullut (ainakaan kokonaan) katsoneeksi, esim Antichrist, Hunger, My Winnipeg (kuva alla), jne, mutta jotka luultavimmin voisin tähän listata. Ja varmasti unohdinkin joitain. Jää nähtäväksi, jaksanko vaivautua tekemään samantyyppistä listaa kirjallisuuteen tai musiikkiin liittyen (kenties voisinkin, tosin sillä pikku eroavaisuudella että ne listat voisivat sisältää pikemminkin teoksia/kirjailijoita/levyjä/artisteja joihin olen itse 2000 -luvun aikana tutustunut, ilmestymisvuosista viis).

Waking Life
Inland Empire
Mulholland Drive
Sånger från andra våningen
Sügisball
Låt den Rätte Komma In
Der Nya människan
Blueberry (Renegade)
Youth Without Youth
The Fountain
A Scanner Darkly
Dante 01
Requiem for a Dream
Mouth to Mouth
The Man from Earth
I am Dina
Vanilla Sky
La moustache
Children of Men
The New World
The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford
Russian Ark
Caché
Werckmeister harmóniák
Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Perfume: The Story of a Murderer
The Man Who Cried
A History of Violence
Eastern Promises
Sunshine
Moon
Apocalypto
El Laberinto del Fauno
The Jacket
The Heart Is Deceitful Above All Things
The Brown Bunny (toinen kuva alla)
Into the Wild
Spring, Summer, Fall, Winter... and Spring
The Pervert’s Guide to Cinema
Grizzly Man
Encounters at the End of the World
In the Mood for Love
Amélie
Palindromes
The Village
The Others
The Fall (kolmas kuva)
MirrorMask
Mies vailla menneisyyttä
The New World
The Prestige
Tideland
Hauru no ugoku shiro (Howl's Moving Castle)
Dogville
Delta
Synecdoche, New York
The Science of Sleep
Grønne slagtere
Kill Bill
Mar adentro
Amores Perros
Dancer in the Dark
Irréversible
Memento
The Machinist
The Proposition
Ghost Dog - The Way of the Samurai
The Dark Knight
Primer
Koroshiya 1 (Ichi the Killer)
Donnie Darko
Brick
Mysterious Skin
The Tracey Fragments
Spider
Reconstruction
Adams æbler
V for Vendetta
Oldboy
Sympathy for Mr. Vengeance (Boksuneun naui geot)
No Country for Old Men
Adaptation
Lost In Translation
When Nietzsche Wept

pari palindromia joista pitänen

2010-01-07T17:45:00.004+02:00

"Uupuu, uupuu puu, heiluva havu liehuu, liehuva havu heiluu, heiluva havu liehuu, puu, puu uupuu."

"Eila tuumi, esi-isäni, isäni, minä, mä, Leino, moni elämä niminä siinä siis, ei muuta lie."

"Oi suullinen illuusio!"

kuva itsestä kenties

2010-01-05T22:47:00.000+02:00

ja vielä jotain muuta ajankohtaista ajan kohtausta

2010-01-05T16:54:00.004+02:00

Jonkin rajattoman viisauden, jolla on tapana suoda ihmisille opetuksia, suomana, sain jälleen kerran eräänlaisen opetuksen. Kenties olin itse tiedostamattani vaikuttamassa näihin oppimisolosuhteisiin enemmän kuin haluaisin myöntääkään (onhan inhimilliselle tajunnalle luonteenomaista sysätä vastuu, no, kaikesta, jollekin korkeammalle taholle tai suurelle opettajalle), mutta jokatapauksessa läksyni luin, jälleen kerran.

Kadotettuani kaikki tavarani surffailin taas kerran synkronisaatio-onnenkantamoisen aallonharjalla turvallisesti majapaikkaani, mikä, kuten kaikenlaiset tapahtumat yleensä ovat, oli taas hyvinkin pienestä kiinni. Jossittelun ja kauhistelun sijaan nautiskelin siitä, että sain näinkin mahtavan tilaisuuden palauttaa mieleeni materiaalisen omaisuuden arvon, joka on muuten yllättävän pieni. Olinkin jo hyvää vauhtia ollut muuttumassa entistä pahemmaksi materialistiksi, ja antanut periksi kuvitelmalle, että tietynlainen mekko tai tietynlainen ilme kasvoillani muuttaa olemukseni entistä viehättävämmäksi (noita-akkana siis uskoin itsekin omaan glamouriini, magiani kääntyi kohti itseäin, jne, hyvin perustavanlaatuinen sokeutuminen). Tietysti tehtyäni muutamanlaisia päätelmiä (myös muita kuin materiaaliriippuvuuteen liittyviä) ja ymmärrettyäni uudelleen muutaman perusasian, tavarani saapuvat takaisin luokseni lähipäivinä.

Kuitenkin, koska tavakseni on jostain syystä muodostunut taisteleminen tajuamista vastaan, huomaan jo nyt laiskistuvani uudestaan, vaikka juuri totesin tuottavani huomattavasti enemmän onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa itselleni ja lähipiirilleni yksinkertaisesti toimimalla tahtoni mukaan. Tahtoni ei ole epäselvä, mutta usein käytän blur-efektiä sen reunamilla, jotta etenemiseni loppuisi milloin mihinkin kompastuskiveen tai tielle pudotettuun leivänmuruun. Olen siis selvästi pelkuri, jopa niin pelkuri, että vaikka uskallan myöntää sen itselleni, en uskalla ainakaan toistaiseksi tehdä asialle mitään. Tai kenties olen päättänyt olla uskaltamatta. Kenties koen vaikeaksi uskoa, että ihan oikeasti ansaitsisin (sikäli kun ihminen nyt todellisuudessa voi jotain ansaita tai olla ansaitsematta, tai sikäli kuin koko sanalla on mitään todellista merkitystä, sillä sehän perustuu oletukseen siitä, että voimme vertailla omia toimiamme toisten ihmisten toimiin tavalla, joka pätevästi osoittaa, että olemme toimineet joko huonommin tai paremmin kuin "ne") kaiken sen, minkä pystyn itselleni pienen ajatustyöskentelyn ja aktivoinnin avulla hyvinkin helposti hankkimaan. Kenties ongelma siis onkin omanarvontunnossani; joko tunnen itseni liian arvottomaksi osallistumaan maailman tapahtumiin, tai sitten, mikä lienee todennäköisempää, liian arvokkaaksi. Harhaa yhtä kaikki. Vaikka osaankin periaatteessa riisua ajatteluni olettamuksista, käytännön tasolla minulla on tässäkin asiassa vielä paljon opittavaa.

jumalallisen kallonmuodon ihailusta

2010-01-05T16:44:00.000+02:00

Miten täydellinen onkaan jumalan päänahka!
Korkealentoiset ajatukset hilseilevät sen läpi
lukemattomien loiseläjien ravinnoksi
Antakaa kun silitän tuota täydellistä päätä
ja tutkin tuota uljasta ja virheetöntä kallonmuotoa
En voi kuvitella parempaa tanssia kuin noiden aivojen theta-aaltojen tahtiin koreografioidun
Ja millaisia seismisiä karnevaaleja noiden pyhien tärykalvojen värinä saa aikaan!
Noiden sakraalihuokosten keskelle haluan pystyttää muistomerkkini